DIY KASTELUVAHTI

Kevään hittikasvi, ruukkueucalyptus viihtyy auringossa ja on melkoinen "juoppo" eli vaatii kastelua päivittäin. Minulla on toinen keittiön ikkunalla ja toinen kaupalla, tosi lämpimässä paikassa. Olimme pääsiäisenä kyläilemässä useamman päivän ja eucalyptuksen kastelu piti ratkaista jotenkin tai kotiin tullessa minua olisi odottanut menetetty kasvi. En halunnut vaivata ketään kukkien kastelulla, joten tein avuksi kasteluvahdin. Olette varmaan nähneet kauniita, lasisia palloja, joissa on jääpuikonmallinen varsi? Omani ei ole sellainen, mutta väitän, että sen, minkä tämä jokanaisen vesivahti häviää kauneudessa, se voittaa toimivuudessa. Totuttuun tapaan DIY-vinkkini ovat sikahelppoja, edullisia ja nopeita toteuttaa :)


Tarvitset muovisen juomapullon 0,5 L ja sakset. Etiketti lähtee nykypulloista nykäisemällä ja jäljelle jää tahraton pullo. Poista korkki.
Leikkaa juomapullon pohja pois. Pullon muovi antaa periksi saksen kärjellä painamalla, jolloin pääset leikkaamaan pohjan pois helposti. Leikkaa mahdollisimman läheltä pohjaa, jolloin pulloon jää vielä mittaa. Käyttämässäni pullossa oli uurteita, joita pitkin leikkaaminen oli helppoa.
Paina pullon suuaukko kunnolla ruukun multaan, ja varmista, että pullo pysyy pystyssä. Kaada pullo täyteen vettä ja se on siinä. Kasvi nimittäin juo vain sen määrän vettä, jonka se tarvitsee eli huolehtii itse omasta vedensaannistaan.




0,5 L pullosta tehdyllä kasteluvahdilla pärjää hyvin pari päivää, pidemmän reissun ollessa kyseessä tee kasteluvahti 1,5 L pullosta. Kasteluvahti on hyvä idea myös kesäkukille. Kirkas muovipullo on kaunis - kuin lasia ja voit halutessasi tuunata sen oman mielen mukaan.

Muista myös, että kasvi on hyvä siirtää pois paahteiselta ikkunalta vähän sisemmälle huoneeseen. Kevätaurinko on niin voimakas, että se voi polttaa kasvin lehdet. Eucalyptus kuitenkin viihtyy auringossa, joten jätä se valoisaan paikkaan. Ja kohta sen voi siirtää ulos. Kun eucalyptuksen lehdet alkavat käpristyä, on kasteluväli venähtänyt liian pitkäksi. Kasteluvahdin avulla ollaan muutama askel lähempänä helppoa kukkien hoitoa.

Mukavaa viikonloppua!



20 kommenttia

  1. Kätevä, taidankin kesällä laittaa mökille joka ruukkuun tuon:)

    VastaaPoista
  2. Näppärää! Meillä on joskus ollut vesiastia kasvin vieressä ja villalanka astian ja kasvin välillä. Toimii myös hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi näppärä systeemi ja toimii pidempäänkin poissaoloon :)

      Poista
  3. Jes. Mulla ei ole ollenkaan vihreää peukalon lähelläkään ja kaikki kasvit kuolevat. Nyt kuolemaa tekee jättimäinen hortensia, jonka sain kaverilta. Pistänpä sille kaveriks tämän, jos vaikka pysyis hengissä kesään asti. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi pieni kysymys. Pitäskö kukan olla "umpiruukussa". Nyt se on sellaisessa "pohjasta auki" ja vesi valuu lautaselle.

      Poista
    2. Hortensia on myöskin juoppo, mutta sen juuret ovat herkät eli jos vesi seisoo ruukussa, juuret eivät saa happea.

      Poista
    3. Voit sijoittaa hortensian suojaruukkuun, tai laittaa aluslautasen. Kosteutta pidättämään voi laittaa mullan pinnalle vielä katetta

      Poista
    4. Onpa iPadillä vastaaminen hankalaa... Katteeksi käy esim. koristekiviä :)

      Poista
    5. Nykytekniikka se mukavaa on :)
      Autas vielä tyhmää: jos mä laitan pullon täyteen vettä ja lähden parin pvn reissulle niin sehän mokoma hulauttaa ne vedet läpi sinne lautaselle ja pahimmassa tapauksessa pöydälle?
      T. Missä on peukalo? :D

      Poista
    6. Kastele kukka kunnolla, esim. Juottamalla eli upotat kukan juomaan vaikka altaaseen, jossa vettä. Riittää, että vettä on ruukun puoliväliin asti.
      Kasteluvahti ei hulauta vesiä aluslautaselle, jos multa on kosteaa. Matkan ajaksi suosittelen suojaruukkua, jossa ei pohjareikää.

      Poista
  4. Idealle tulee pian käyttöä, en haluaisi komeiden yrttieni kupsahtavan matkan aikana. Orkideat onneksi pärjäävät hyvin 1,5 viikkoa kastelematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrteillä tämä toimii :) Orkidea sietää harvempaa kasteluväliä ja pärjäävät pidempään.

      Poista
  5. Kätevä keksintö <3
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Hyvä keksintö! Tätä käytän varmasti.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Jos haluaa päästä helpommalla, jättää pullosta pohjan leikkaamatta irti.

    VastaaPoista
  8. Hei,
    Oletko liikemies tai nainen? Jos sinulla on taloudellista sotkua tai tarvitset rahaa oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko luottoa velan maksamiseen? Jos sinulla on alhainen luotto-pisteet ja pankki / muut paikalliset rahoituslaitokset joutuvat hankkimaan lainoja? Henkilökohtainen laina, liiketoiminnan laajentaminen, yrittäjyys ja koulutus, velan vakauttaminen, kovan rahan lainat. No, tarvitset lainaa tai rahoitusta jostain syystä. Tarjoamme lainoja, joiden korkotaso on alhainen 2%, ota meihin yhteyttä jatkuvasti sähköpostitse (gonzalezandresloan@gmail.com)

    VastaaPoista
  9. Tämähän valuu tyhjäksi aivan liian äkkiä kun pohja on poistettu. Korkkiin tehdään pienet reiät, pullo täytetään, suljetaan ja laitetaan ylösalaisin valmiiksi kosteaan multaan.

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall