DIY: Käpyvalaisimen uusi elämä

 



 

 



Talomme tyyliin ja aikakauteen sopivat käpyvalaisimet ja niitä hankimme uutena jo muutaman pari vuotta sitten tekemäämme isoon istutuslaatikkoon. Suunnitelmissa oli hankkia lisää käpyvalaisimia, kun pihanlaiton aika koittaa. Mutta ... Roskalava-ryhmään ilmaantui useampi käpyvalaisin noudettavaksi jo vuosi sitten ja tartuimme "tarjoukseen". Pihavalaisimet ovat odottaneet siitä saakka pihan nurkassa laittoa ja tänä viikonloppuna tartuimme ensimmäiseen valaisimeen. 

Aina vanhasta ei saa uutta tai uudistus ei kannata, mutta näiden valaisimien kohdalla voin sanoa, että kyllä kannattaa. Usein, jos tuote on hyvin tehty, ja omaa taitoa ja kiinnostusta sekä aikaa, uudistamisprojekti kannattaa.

Ensimmäinen kuva näyttää lähtötilanteen, ja kuvassa tilanne näyttää vähän pahemmalta, mitä se oikeasti oli. Käpyvalaisin kupu kallellaan, likaisena ja aika hylätynoloisena. Olin itsekin ajatellut, että homma on työläs ja aikava, mutta päinvastoin.

Irroitimme kuvun osat toisistaan, pesimme ne astianpesuainevedellä hankaussientä käyttäen. Huuhtelu, kuivaus ja ensimmäiseen maalaukseen. Valaisimet eivät olleet ruosteessa eikä alkuperäinen maalipinta ollut mitenkään irronnut, joten pohjamaalausta ei tarvittu eikä hiontaa. Riittää, kun pinta on himmeä, jotta uusi maali tarttuu siihen.

Mies on kyllä todella taitava spraymaalilla maalaaja, etten edes ajatellut siihen itse ryhtyväni. Valaisimen osat aseteltiin laudalle ja ensin maalattiin valaisimen sisäosa. Spraymaalauksessa on tärkeää, että maalia laittaa ohuelti ja useamman kerroksen. Näin välttää valumat ja pinnasta tulee tasainen. Maali kuivui nopeasti ja kuvut sai kääntää ja maalata jo 10 minuutin kuluttua. Kupujen kuivuessa maalattiin lampunjalka ja homma eteni todella nopeasti. Osien kuivuttua kuvun osat kasattiin ja valaisin on nyt valmis asennusta varten.

Maalina käytimme Mastonin mattamustaa spraymaalia ja yhteen valaisimeen (kupu ja jalka) sitä kului 1,5 purkkia. Ehdoton suosikkispraymaalimme ♥ Kaikkinensa tähän uudistusprojektiin kului aikaa puolisen tuntia! En olisi ikinä uskonut, että näin nopeasti saamme kaatopaikkakuntoisesta tuotteesta uudenveroisen. Loppujen valaisimien kunnostus saa odottaa hetkeä, kun niille on katsottu paikat, mutta tämä ensimmäinen päätyy lähipäivinä etupihan uuteen kukkalaatikkoon, jonka valuhommat ovat seuraavana vuorossa.

Kiitos Eija lahjoituksesta - vanhat pihavalaisimenne saivat vielä uuden elämän samalla kylällä ♥

Kuulisin mielelläni, minkälaisia romuaarteita sinä olet löytänyt ja uudistanut?

/ Kati

47 kommenttia

  1. Onnistunut muutos!
    Mukavaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa, roskalavakuntoisen tuotteen uudistaminen onnistuneesti ilahduttaa todella :)
      Aurinkoista uutta viikkoa myös!

      Poista
  2. Lovely favorites post!, Yes!!!! I love this post!!, I fan of your site. You have to keep doing such an article even future. LOVE

    yours in this

    post!



    FunnyJoke.in

    VastaaPoista
  3. No ei kyllä uskoisi samaksi lampuksi. Hurjan hieno tuli ja ihan kuin uusi! Meiltä löytyy vaikka mitä uudistettua, kirppareilta löytyneitä tai saatuja tavaroita. Oma suosikkini on uudistettu pirttipenkki meidän keittiössä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Kati <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, yllätyin kyllä itsekin :) Sä oot kyllä ihan superhuippu tuunaaja ja teet kaikkea kaunista ja käytännöllistä löydöistäsi. Uskon, että pirtinpenkki on suosikkisi ♥ Ihanaa viikkoa myös Outi ♥

      Poista
  4. awesome website blog keep it up the good work
    Jokes in Urdu

    VastaaPoista
  5. I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site,

    genuine guard post Keep making such stunning post,


    Thanks for sharing.



    Jaipur Sightseeing Taxi



    Regards

    Sameer

    VastaaPoista
  6. Hei,
    Oletko liikemies tai nainen? Jos sinulla on taloudellista sotkua tai tarvitset rahaa oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko luottoa velan maksamiseen? Jos sinulla on alhainen luotto-pisteet ja pankki / muut paikalliset rahoituslaitokset joutuvat hankkimaan lainoja? Henkilökohtainen laina, liiketoiminnan laajentaminen, yrittäjyys ja koulutus, velan vakauttaminen, kovan rahan lainat. No, tarvitset lainaa tai rahoitusta jostain syystä. Tarjoamme lainoja, joiden korkotaso on alhainen 2%, ota meihin yhteyttä jatkuvasti sähköpostitse (gonzalezandresloan@gmail.com)

    VastaaPoista
  7. very nice post and great genuine post Sharing content and I am completely agree with you,


    Thanks for sharing.


    Taxi in Jaipur

     
    and
     

    Jaipur Sightseeing Taxi


     

    Regards

    Sameer

    VastaaPoista
  8. I really thank you for the valuable info on this great subject and look forward to more great posts.Nice Article ,keep it up ,It is very helpful.Pregnancy Captions For Announcement|Contact Names For Mom|Instagram Usernames|WhatsApp Dares

    VastaaPoista
  9. I am not that much of an internet reader to be honest but your blogs really nice, keep it up! I will go ahead and bookmark your website to come back down the road. Many thanks
    Checkout: How to Get Free Domino’s Pizza & Deals That Works

    VastaaPoista
  10. I am completely agree with you, I am an amazing fan of your site, Keep making such stunning post, Thanks for sharing. See npower login

    VastaaPoista
  11. What a wonderful post u did. Was impressed. Also, check out lainie kazan weight

    VastaaPoista
  12. I really thank you for the valuable info on this great subject and look forward to more great posts. Check Condolence messages

    VastaaPoista
  13. Thanks for posting this educative writeup. I do appreciate your efforts. See npvn.npower.gov.ng/login

    VastaaPoista
  14. I simply want to say I am new to weblog and absolutely liked your web page. Very likely I’m likely to bookmark your site. You amazingly have good writings. Thanks a lot for sharing your web page.See when he takes you for granted ignore him

    VastaaPoista
  15. Hello There. I found your blog using MSN. This is a very well-written article. I will be sure to bookmark it and come back to read more of your useful info. Thanks for the post. I will certainly return. See congratulations graduate

    VastaaPoista
  16. A fascinating discussion is worth comment. There’s no doubt that that you need to publish more about this subject. Also, check out lego movie streaming

    VastaaPoista
  17. Amazing post. I'm a regular visitor to your site and appreciate you taking the time to keep the superb website. I'll be a regular visitor for quite a while. See why has my credit score gone down

    VastaaPoista
  18. Thank you for the valuable info on this great subject and look forward to more great posts. See Conclusion Essay Examples

    VastaaPoista
  19. Lovely just what I was looking for. Thanks to the writer for taking the time to write this good detailed info. Why Has My Credit Score Gone Down

    VastaaPoista
  20. Spot on with this write-up, I truly feel this website needs far more attention. I’ll probably be back again to read through more thanks for the information! Seejumma mubarak quotes and blessings

    VastaaPoista
  21. The overall look of your web site is wonderful, as well as the content! thanks for sharing. See Romantic Text Messages

    VastaaPoista
  22. This particular paper fabulous, and My spouse and I enjoy each of the perform that you have placed into this. I’m sure that you will be making a really useful place. I have been additionally pleased. Also, check out Does Target Accept EBT Card.

    VastaaPoista
  23. Spot on with this write-up, I truly feel this website needs far more attention. I’ll probably be back again to read through more thanks for the information! See www.firs.gov.ng/Career Recruitment

    VastaaPoista
  24. Wow!! Very interesting discussion glad that I came across such an informative post. Keep up the good work friend. Also, check out Digital Marketing Jobs in Nigeria.

    VastaaPoista
  25. Great article, I love your write-up and your page arrangement. It is really attractive. Not many people can write like you. I will surely bookmark this site to visit often.
    Happy Birthday Wishes

    VastaaPoista
  26. Now I have found what I actually want. I check your blog every day and try to learn something from your blog. Thank you and waiting for your new post. Also, check two men and a trucks prices.

    VastaaPoista
  27. The post is quite informative and appears to be all-encompassing as I could derive a lot on the topic by reading through it. Also, check aj madison review 2021.

    VastaaPoista
  28. I blog frequently and I sincerely thank you for this information. This great article has really caught my interest. Read: New Year Wishes for Boyfriend 2021

    VastaaPoista
  29. The post is quite informative and appears to be all-encompassing as I could derive a lot on the topic by reading through it. Also, check requesting for Bank of America Credit Card.

    VastaaPoista
  30. Thanks for your labor on this web page. You have produced useful thought through this website and your post is easy to comprehend. Keep posting. Read: Coca-Cola Job Application

    VastaaPoista
  31. The information gotten here has really help me to improve in my field, the site is absolutely incredible, you have done a fantastic job, really satisfying and hoping to visit more often. Thanks for sharing npvn.npower-gov-ng/login

    VastaaPoista
  32. Please i tried saving the documents it wasn't working. Download Careersngr

    VastaaPoista
  33. Now I have found what I actually want. I check your blog every day and try to learn something from your blog. Thank you and waiting for your new post. Also, check convert amazon gift card to cash.

    VastaaPoista
  34. Thanks for this awesome blog, the educational contents you shared is very helpful and am so much in love with your unique design and i must say that your blog internet speed is awesome, Thanks for sharing.https://www.scholarshipboard.org

    VastaaPoista
  35. Awesome and interesting blog post, thanks for sharinjamb mop up resultg the article

    VastaaPoista
  36. Awesome and interesting blog post, Checkout this also jamb mop up result.
    Thank you

    VastaaPoista
  37. Very interesting blog with amazing article, really appreciate you for sharing this. Check fukashere post utme past questions

    VastaaPoista
  38. I always found very much interesting content on your posts. keep posting, thanks for sharing with us and giving us your precious time. You may also like big lots credit card 

    VastaaPoista
  39. This is a great and inspiring article. I am very much pleased with your good work. Feel free to checkout Best Jobs for Women

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall