Varför Paris, vi har ju Åbo




Tähän voisi todeta, että men därför Paris, att vi har ju Åbo ♥

Toukokuinen Pariisin reissumme sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun äitini sanoi neidillemme, että kun täytät 10 vuotta, menemme tyttöjen reissulle Pariisiin. Tänä vuonna tuo viisi vuotta tuli täyteen ja neidin kymmenvuotissynttärimatka toteutettiin toukokuussa, vaikka juhlapäivä on loppukesästä. Keväinen ajankohta sopi parhaiten meidän aikatauluihin ja mikä kuulostaakaan paremmalta kuin Pariisin kevät! Lähdimme matkaan neljän naisen voimin: tyttäreni, äitini, varamammamme ja minä.

Instaseuraajani ovatkin nähneet runsaan kavalkadin kuvia matkaltamme, osa niistä näkyy myös tässä postauksessa. Varoitankin, että kuvia on runsaasti, mutta postauksen läpi kahlattuanne, ymmärrätte kuvien määrän - ainakin toivon niin ;)



Matkavarauksemme tein Ebookersin kautta. Lensimme Finnairin lennoilla ja hotelliksi valikoitui Montmartrella sijaitseva Terrass Hotel. Hotelli sijaitsee muutaman korttelin päässä Sacré-Coeurin kirkolta, aivan Montmartren puistomaisen hautausmaan kulmassa.



Montmartren vehreys hurmasi meidät kyllä täysin! Miten paljon pidemmällä kevät olikaan, puut täydessä vihreydessään, hevoskastanjat kukassa ja kaikkialla kukkia ja kasveja. Viikko ennen matkaamme Pariisi oli kylpenyt helteessä (+28 astetta), meidän matkaa siivitti epävakaiset kelit, jopa kaksi kylmää päivää, jolloin takit ja käsineet piti kaivaa päälle.






Montmartre on viehättävä taiteilijakaupunginosa ja sen pohjoisrinteillä sijaitsee ainoa Pariisin rajojen sisäpuolella oleva viinitarha. Ihanilla pikkukujilla kasvatettiin isojakin puita ja pensaita astioissa. Montmartrea kuin Pariisiakin voi kutsua vihreäksi kaupungiksi. Vietimme suurimman osan matkasta kävellen ympäriinsä kiireettömästi ja nautiskellen. Katukahvilaan pysähdyttiin, kun siltä tuntui, ja nautittiin lasi kuohuvaa ja jäätelöt pariisilaista elämänmenoa katsellen.


 



Torikojujen tarjonta viehätti myös visuaalisuudellaan ja matka tarjosi runsaasti yksityiskohtia, jotka tallentuivat kameraan. Jos jokin on ranskalaista, niin macarons-leivokset, joita ostin itsekin kotiinviemisiksi. Runsauden pulassakin valinta ei ollut vaikea: Ranskan lipun väreihin koristellut shampanjamacaronsit lähtivät mukaani (kuvassa oikeassa yläkulmassa) ♥





Hotelliltamme oli matkaa ydinkeskustaan mutta minnepä Eiffel-torni ei Pariisissa näkyisi. Hotellimme parvekkeelta saimme nauttia tornin upeasta iltavalaistuksesta, jossa valokeila valaisee 360 astetta kaupungin yli ja sen jälkeen koko torni säkenöi ja välkkyi.
Lähdimme matkaan lauantaina ja tulimme takaisin tiistaina vapunpäivänä. Maanantaille olimme varanneet kaupunkikierroksen bussilla ja jokilaivalla. Onni onnettomuudessa, kyseinen päivä oli reissumme surkein ja kylmin. Vettä satoi taivaan täydeltä, mutta emme antaneet sen haitata. Bussissa nähtävyydet tuli nähtyä sateesta huolimatta, mutta keskustan kävelyt jäivät tekemättä. Eiffel-torniin emme jonottaneet, neiti ei ollut siihen edes halukas. Sen sijaan Eiffel-selfie piti saada ja se saatiin.




Yksi matkamme kohokohdista oli Saint-Ouenin esikaupunkialueella sijaitseva suuri kirpputorialue, jota kutsutaan myös maailman suurimmaksi kirpputoriksi ja antiikin ja vanhan tavaran myyntikeskittymäksi. Kirpputorialue on avoinna lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina.

Varasimme kirppispäiväksi sunnuntain ja se osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. En tiedä oliko epävakaisella säällä merkitystä, mutta alueella ei ollut kovasti ruuhkaa, vaikka väkeä riittikin.

Alueelle pääsee hyvin julkisilla tai taksilla. Alunperin ajattelimme, että olisimme kävelleet kirpputorille, koska hotelliltamme sinne matka olisi kestänyt noin puolituntia. Hotellimme respan nuoret miehet opastivat meitä ja sanoivat, että sinne pitää kulkea alueen läpi, jota he eivät suosittele kulkemaan jalan ja erityisesti, kun meillä on lapsi mukana. Linja-autolla ja metrolla olisi päässyt melko lähelle alueen porttia, mutta päädyimme taksiin sadepilvien kerääntyessä taivaalle. Lähin metroasema on Pariisin puolella sijaitseva metrolinjan 4 pääteasema Porte de Clignancourt.
Taksi osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi, sillä olimme perillä 15 minuutissa ja pääsimme suoraan alueen portille. Uhkaavista sadepilvistä huolimatta saimma osaksemme vain vähäistä ripottelua, johon olimme varautuneet.

En osannut ajatella etukäteen, miltä alue näyttäisi enkä etsinyt etukäteen sen enempää kuviakaan paikasta. Hotellin respasta vähän ehkä pelottelivatkin alueesta ja muistuttivat, että pidämme laukuista huolta. Paikka oli kuitenkin kuin mikä tahansa vanhempi kaupunkikortteli, jossa on matalia, vanhoja ja vähän eri kokoisia rakennuksia toisissaan kiinni. Niiden välissä mutkittelee pienet kadut, joiden reunukset täyttyvät pikkupuotien esillepanoista. Vanhat markiisit kattoivat melkein pikkukadut, eikä sadekaan olisi pahemmin häirinnyt. Sympaattista rosoisuutta ja älyttömän kiva tunnelma. Missään vaiheessa ei tullut mieleen, että täällä olisi pitänyt olla peloissaan tai extravaruillaan.





Kirpputorialue on jaettu eri nimisiin kortteleihin ja suuntasimme Vernaison-kortteliin, jossa on myynnissä huonekaluja, pientavaraa laidasta laitaan, tekstiilejä, valaisimia, tauluja, astioita ym. Moni myyjä oli keskittynyt yhteen tai kahteen tuotealueeseen, kuten kuvissa näkyvä kirjainpuoti, jossa oli erikokoisia, -mallisia ja -värisiä metallikirjaimia sekä valaisimia. Matkalaukun koko ja painorajat rajoittivat isompia ostoksia, ja jotkut tuotteet olivat ehkä hieman hintaviakin, toki joka hintaluokalle ja kukkarolle löytyi kohteita. Omia suosikkejani olivat valaisimet, vintagehuonekalut, aterimet sekä vanhat grafiikat.




Nämä 1800-luvun lopun grafiikat veivät sydämeni. Pieni puoti, jota piti ystävällinen noin 50-vuotias ranskatar, oli sisustettu visuaalistin surmaksi. Apua, miten kaunista ja herkkää. Kuva-aiheina tauluissa olivat kaupunkimaisemat, linnunmunat, ötökät ja perhoset. Ylläolevassa kuvassa on tyhjä paikka, josta matkaani lähti munataulu. Se oli täydellinen tuliainen tärkeälle ihmisille ♥

Itselleni ostin viereistä kojusta kauniin art deco-tyylisen veitsen ja myyjä kääri sen valloittavasti vaaleanpunertaviin sanomalehtisivuihin. Tiedättehän, miltä sellainen näyttää? Superrrrranskalaiselta ja ihanalta ♥

Vernaison-korttelia vastapäätä sijaitsee isot katetut tilat, joista löytyy tarjontaa huonekaluista valaisimiin, julisteista ja tauluista levyihin ja vintagevaatteisiin. Mikäli tarvetta löytyy täytetylle leijonalle tai käytetyille kammoille, niitäkin löytyi (kääk). Alueelta löytyi myös legendaarinen Futuro-muovitalo, joka muistuttaa ufoa. Se ei tainnut kuitenkaan olla myynnissä, emme ainakaan löytäneet siitä hintaa.

Teimme yhden täsmäshoppailuretken neidin kanssa. Otimme taksin ja hurautimme lähistöllä olevaan Tatiin. Tatin sanotaan olevan ranskalaisten vastine henkkamaukalle ja sitähän se oli. Edullisia ja muodikkaita vaatteita naisille, miehille ja lapsille. Neiti löysi kivoja kesävaatteita itselleen ja tuliaiset  kavereille, isälle ja isoveljelle.

Muuten matkamme ei ollut mikään shoppailureissu vaan täydellinen maisemanvaihdos kaikkea kaunista aistien ja ihaillen. Muutama huonosäinen päiväkään ei vähentänyt rakkautta Pariisiin, jonka neitimme sai ensimmäisen kerran elämässään kokea. Matka jää ikuisesti sydämiimme.
Matkatunnelmiamme voit käydä kurkkaamassa myös instatililtäni @katilaituri.

♥ Så därför Paris, att vi har också Åbo ♥



14 kommenttia

  1. Marche aux puces on ihana, etenkin tuo Vernaison. Kaikenlaista pientä on sieltä tullut hankittua vuosien varrella. Sen syövereissä on myös hassu pieni ravintola, jossa aika on pysähtynyt jonnekin 60-70-luvulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ravintolassa taisi olla sellainen laulu ja meno, että kurkimme sisään ohikulkiessa :) Loistava paikka tehdä löytöjä ja nähtävyys itsessään.

      Poista
  2. Apua tuota kirpputoria...sekosin jo pelkistä kuvista. Lintuhäkki, puiset astiat ja aterimet, olisin ehkä joutunut maksamaan lisämaksuja lentokoneessa :D
    Upea matka teillä on ollut ja kyllä vain osaa Pariisi olla kaunis kaupunki. En edes huomannut, että kuvia olisi ollut paljon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielessä kävi merikontin vuokraaminen :D
      Matka oli kyllä onnistunut vähän sään tuomasta takapakista huolimatta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3 Itselläkin tuli oikein haikeus, kun kävi kuvia läpi!

      Poista
  4. Nyt aiheutut kyllä matkakuumeen! Ihania kuvia ja tarina. Tuosta jäi teille kaikille varmasti elinikäiset muistot. Pariisi on kyllä ihana ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neidille aiheutui erityisesti matkakuume, tämä oli hänen ensimmäinen lentomatkansa. Uutta matkaa jo suunnittelee ;) Pariisi on <3

      Poista
  5. Oi, miten ihana postaus! Oli ihana kulkea kanssanne Pariisin vihreillä kujilla ja kaduilla. Tuli ikävä Pariisiin. Olen siellä kolme kertaa käynyt. Mutta tuntuu, että nyt on kulunut liian kauan aikaa, kun siellä on tullut viimeksi käytyä. Loistavat kuvat! Sinulla on silmää ottaa kuvia. Kiitos hienosta matkakertomuksesta! Olisin katsonut enemmänkin Pariisin kuvia.
    Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Tuula <3 Ammattilaisen kommennttisi lämmittää kovasti! Minullekin Pariisin matka oli kolmas. Montmartren vehreys ja tunnelma olivat ihan omaa laatuaan.
    Kuvat on otettava, kun kuvauksellinen kulma osuu silmiin. Pariisin kuvissa oli, mistä valita ;)

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia ihanasta Pariisista!
    On aikaa kun olen käynyt Ranskan pääkaupungissa mutta
    aina se kiehtoo ja tekisi mieli taas matkustaa sinne.
    Tuo kirpputori tekisi minut varmaan hulluksi.
    Haluaisin ostaa kaikkea mutta rajallinen matkalaukkutila
    olisi se ongelma....
    Ihana postaus Kati <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo ♥ Pariisi vain on niin upea matkakohde ja nautin, kun matkamme oli vähän erilainen. 10-vuotiaan ehdoilla mentiin ja hänkin nautti näistä kohteista. Kirpputorilla tuli tosiaan ajatus merikontin vuokraamisesta :)

      Poista
  8. Ihana kattaus Pariisia <3 Pariisi on aina matkan arvoinen.
    Pariisissa käytyämme aloimme muuten arvostaa Turkuakin aivan uudella tavalla - kyllä niissä on yhtäläisyyksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana matkata Pariisin elämäni tärkeimpien naisten kanssa ♥
      Samoin kävi meillä, omaa kotikaupunkiaan arvostaa uudella tavalla, se on totta!

      Poista

© Kotilaituri
Maira Gall