Visit Hanko - Parhaat vinkit kesäretkelle




Kesäkaupungin vahvaa manttelia kantava Hanko on loistava retkikohde. Ellei aika riitä pidempään vierailuun, kannattaa Hankoon suunnata ihan päiväretkellekin. Ei pelkästään auringonlämmittämien ja pitkien hiekkarantojen vuoksi vaan Hanko on myös paljon, paljon muuta. Toki nämä vertaansa vailla olevat hiekkarannat tekevät Hangosta omanlaisensa.

Olen sanonut kerran ääneen, että haluaisin viettää kesän Hangossa ja tänä kesänä se toteutui! Vaikkakin kesätyön merkeissä, mutta pakko sanoa, ettei p...empi kesätyö ollenkaan :) Kesälomaa vietän päivän silloin, toisen tällöin mutta lomapäiväsen koittaessa painan varpaat santaan ja painun rantaan auringon hellittäväksi. Kakkoshankolainen nauttii ♥

Kuvissa näkyy lempirantani, Tulliranta, jossa on usein vähemmän ruuhkaista verrattuna rantabulevardin, Appelgrenin tien varrella olevaan Plagenin rantaan (se, joka on kuuluisa uimakarusellistaan). Tullirantaan osaa helposti, kunhan ajaa vain Hangon läpi Esplanaadia pitkin niin pitkälle kuin pääsee, Tulliniemeen.




Hangon ikoninen Casino on kunnostettu ja sen sisustus on ihan omaa luokkaansa. Casinolla voi nauttia lounaan ja illallista tai käyskennellä Casinon rannalla ja pihamaalla kuin 1800-luvun lopulla konsanaan.

Vuoden takaisessa Kotiliedessä (16 3/8 2018) oli juttu nimeltään Polkupyöräilyn pääkaupunki.
Riitta Lehtimäen kirjoittamassa jutussa kerrottaan, että yli sata vuotta sitten Hangon hiekkarannoilla pyöräilivät vain rikkaat ja rohkeat. Nyt Hanko on pyöräilijän paratiisi, jossa on taatusti maan tihein Jopo-esiintyvyys. Jopot ovatkin yli satavuotta saman perheen omistuksessa oleva Helkama valmisti tuota jokaisen polkupyörää eli Jopoa vuosina 1965-1974. Retrobuumin tullessa 2000-luvun taitteessa Helkama toi markkinoille uudelleen designatun Jopon. Mutkaton ja vaihteettomana melkein huoltovapaata polkupyörää valmistetaan Hangossa, kuten kaikki Helkaman sähköpyörätkin.


Hangon maamerkki, Vesitorni, on käymisen arvoinen paikka. Sieltä hahmottaa koko Hankoniemen ja Suomen eteläisimmän kärjen. Vesitorni on avoinna heinäkuussa päivittäin klo 13-18, kesä- ja elokuussa 13-16. Sisäänpääsymaksu on 2 euroa ja lapset, eläkeläiset ja opiskelijat 1 euro. Vaihtoehtoisesti näkymiä kannattaa kiivetä ihailemaan Kuningattaren vuoren näköalatorniin, joka sijaitsee Itäsataman ja ravintolamakasiinin vieressä. Näköalatorniin ei ole pääsymaksua ja samalla parkkeerauksella hoituu ruokailu rantaravintoloissa.




Vaikka et olisi museoiden suurkuluttaja, Hangon museovisiitille annan vahvan suosituksen. Museo sijaitsee heti rantaravintoloiden takana ja se on sen verran kompakti, että sen katsomisen jaksaa teinitkin. Ja ellei museokäynti innosta tai olet liikkellä maanantaisin, jolloin museo on suljettu, kurkista museon seinustalle. Siellä sijaitsee pieni perhospuisto eli puiston kasvit houkuttelevat perhosia. Puistossa on pohjakartta ja istutetut kasvit listattuna. Loistavia vinkkejä omaan puutarhaan!




Hangossa voi myös shoppailla! Kaupungin ostoskadulta, Vuorikadulta, löytyy runsaasti liikkeitä, mm. omat suosikkini Lankasatama, Foto-Art, Tias Veranta sekä Ullas Dress. Hankoon avautuu kesäkaudeksi runsaasti erilaisia pop up liikkeitä, mm. By Pias, Tikau sekä Graniittilinnassa olevat puodit. Graniittilinna sijaitsee Kuningattaren vuoren vieressä ja on avoinna 26.8. saakka joka päivä 11-19. Itäsataman rantavajat ovat jo Hangon klassikko ja nykyisin niiden selustan turvaa uusi Regatta Spa. Kotilaiturin POP UP Kesäkauppa sijaitsee myös yhdessä näistä rantavajoista ja on avoinna joka päivä heinäkuussa klo 12-18 (säävarauksella).

Mikäli shoppailumielessä piipahtaa Hangossa, suosittelen tulemaan keskiviikkoisin. Silloin on iltatori klo 15-20 välisen ajan Itäsatamassa ja torikauppiaiden lisäksi tarjolla on kirppismyyntiä. Hangosta voi tehdä hyviä second hand löytäjä!

Iltatorin lisäksi Hangossa voi kirppistellä useammallakin kirppiksellä. Niitä ovat Kirppis Ankka, Temppeli kirppis, Shalom Second Hand sekä Lähimmäinen.




 



Tikaun POP UP on auennut täksi kesäksi Casinon päätyyn ja samoista tiloista löytyy myös Rakennusapteekin sekä Cigale & Fourmin kesäkaupat. Tikaun ihanan rosoiset ja uniikit tuotteet ovat persoonallisesti sisustavan suosiossa. Rakennusapteekin tarjonnasta löytyy yksilöllisiä vetimiä ja koukkuja ja vanhaa tyyliä kunnioittavia tuotteita. Cigale & Fourmin ruukut saavat vihertävien ystävän sukat pyörimään. Mitä herkkuja ja isojakin, todella yksilöllisiä ruukkuja värejä kaihtamatta.




 Ravintolatarjonta on kesällä runsaampaa ja Itäsataman rantamakasiineista löytyy niin pihviä, pitsaa kuin pastaa, saaristolaispöytää ja aasialaista keittiötä. Mikäli haluat yhdistää kauniin paikan ja maittavan ruoan, merinäköalan (sekä Hangon puhuttavimman rakennustyömaan), suosittelen suuntamaan Neljän Tuulen Tuvalle. Se viereisessä sijaitsee Mannerheimin vanha kesäasunto. Ajaessa Neljän Tuulen Tuvalle voi ihailla hankolaisia huviloita ja kauniita eri aikakausien taloja.

Jos viivyt Hangossa pidempään, Neljän Tuulen Tuvalle kannattaa ehdottomasti pyöräillä. Sen rannoilla voi ihailla suojeltua merikaalia, antaa merituulen tuivertaa ja rantaan lipuvien aaltojen rauhoittaa mielen.

Hanko tekee hyvää - tervetuloa toteamaan itse!








14 kommenttia

  1. Tartutit Hanko-hulluuden kertaheitolla minuunkin 🙂 Kiitos hyvästä muistutuspostauksesta. Näillä askelmerkeillä yritän saada perheenkin tuotua sinne tai sitten tullaan tyttöporukalla. Jos oli Hangon syys hieno niin kesä on kyllä ❤️ Nautihan siellä Hangon kesästä ja kesätyöstäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hangon upea luonto ja monimuotoisuus on vertaansa vailla. Me kävimme tutustumassa myös paikkoihin, joihin ei välttämättä osaa edes mennä. Kiva jos postauksesta on apua ♥ Ajattelin, että siitä voisi olla iloa, kun aikaa on vähän eikä sitä kuluisi paikkoja etsiskellessä.
      Nautitaan täällä neidin kanssa kesäolostamme ja odotetaan runsaasti vieraita moikkaamaan ♥

      Poista
  2. Voi miten upeita kuvia ja mukavia vinkkejä! Kiitos niistä:) En olekkaan koskaan käynyt Hangossa mutta näytti kyllä tosi kivalta! Tuo näkötorni on hienolla paikalla ja näkymät on varmasti hulppeat:) Mukavaa kesää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanko on monipuolinen kohde! Sen luonto on niin uskomattoman hieno, sijainti meren sylissä porttina maailmalle. Suosittelen vierailemaan! Mukavaa kesää myös sinulle <3

      Poista
  3. Mahtava kesätyöpaikka! Olen kerran käynyt Hangossa ja pidin kovasti. Voisikin tehdä uudelleen pienen kesävisiitin sinne. Aurinkoista kesän jatkoa!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanko on pieni suuri paikka <3 Täällä on paljon kaikkea ja ehdottomasti pidemmänkin visiitin väärti 😊 Aurinkoista kesää myös sinne!

      Poista
  4. Hanko on ihana <3 Tänä kesänä vielä kokematta - toivon, että vielä ehditään.
    Voi, sinun pop up sopii niin hyvin tuohon paikkaansa <3 Ehdoton lisähoukutus piipahdukseen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hangossa on kyllä nähtävää ja koettavaa, mutta siellä voi myös olla vaan ilman suurempia suunnitelmia ja aistia tunnelmaa. Ja kiitos, pop up on otettu hienosti vastaan <3 Toivottavasti nähdään <3

      Poista
  5. Hanko on parhautta! Olen käynyt pari kertaa luontoretkellä niillä nurkilla ja fiilistellyt myös kaupunkia. Ihan huippu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanko onkin luontoretkeilijän paratiisi :)
      Mukavaa, että olet tykästynyt!

      Poista
  6. Meillä on suunnitelmissa päiväretki Hankoon, olen ihan innoissani! Toivottavasti nähtäisiin siellä silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti, Outi :)!!! Olisi niin ihana tavata! Jos en satu silloin olemaan työvuorossa, niin tulen treffaamaan. Laita viestiä, kun tiedät tulostanne <3

      Poista
  7. Hanko on niitä paikkoja, jotka on jääneet mulle Suomesta väliin. Ja näillä näkymin ei hyvältä näytä, kun Suomikin on jäänyt jatkuvasta ikävästä huolimatta väliin jo kuudeksi vuodeksi. Hangosta olen lukenut niin monista kirjoista, että sinne pitää päästä! Musta tuntuu, että tarjolla on jotain ihan erityistä. Kiitos näistä kuvista ja tunnelmista. Vahvisti käsitystystäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanko on ihan omanlainen. Toki moni muukin paikka, mutta täällä luonto, meri, Hankoniemi meren sylissä, sään armoilla ja Suomen eteläisin kärki. Erityinen. Niin mukava kuulla, että postaukseni oli iloksi. Toivon kanssasi, että Hanko on visiittilistallasi nopeammin kuin uskotkaan <3

      Poista

© Kotilaituri
Maira Gall