Kukkiva arkikuva 1/5

Arkikuvahaaste on jakanut kovasti mielipiteitä ja asiaa on ruodittu melkoisesti eri medioissa. Itse suhtaudun asiaan maalaisjärjellä. Lähden mukaan sellaisella tavalla, joka minulle sopii, ilman turhaa stressiä. Ei kukaan haasta sinua kiusanpäiten. Minusta ainakin on kiva nähdä arjen näkökulmia ja puuhia kuvien sekä tekstien kautta. Joillekin se on kilpavarustelua tai suorittamista, joillekin sitä ihan oikeaa arkea. Jokainen jakaa sellaista, minkä kokee omakseen. Sain arkikuvahaasteen Arjen timanttien-blogin Anulta (kiitos <3) jo viikko sitten. Pitkittynyt niskajumini on ollut jo toista piinaavaa viikkoa kiusanani ja välillä olen ollut pelkästään pedinomana ja kovin lääkittynä. Nyt on onneksi parempi aamu ja voin tarttua haasteeseen. Kamerakin pullisteli jo kuvia, jotka odottavat pääsyä julkaistavaksi :)

Vappua vietimme kotioloissa herkutellen ja paljuillen koko perheen voimin. Illaksi päädyin taas petiin järkyttävän päänsäryn vuoksi, joka johti taas konsultointisoittoon Tyksin ensiapuun. Onneksi vältyin tällä kertaa päivystykseen lähdöltä (vapunaattona klo 23.30 Tyksin ensiavussa ei kuulostaa parhaalta paikalta) eikä ambulanssiväkeäkään pitänyt kutsua piikittämään kipupiikkiä tällä kertaa. Syksyllä kun kävivät viikon aikana kolmesti.

No, sairaskertomusta kyllikseen. Vappuviikkoomme on kuulunut sairastelun ohella paljon kaikenlaista, mm. kuvausjärjestelyjä, korivirkkauskurssia Kotilaiturilla sekä hillitöntä siivoamista. Iso kiitos aherruksesta kuuluu miehelle (Kiitos Toni <3)
Kevättä kotiin tuovat kukat ja niitä meille on hankittu leikkokukkien muodossa. Ihastuin lietolaisessa Tuulensuun Kukassa käydessäni kotimaisiin harjaneilikoihin. Niissä on niin intensiiviset värit, kaunis pieni kukka ja hauskat hapsulehdet kukintojen lomassa. Kestäviäkin ovat. Valitsin tummanviininpunaisen kaveriksi hennon vaaleanpunaisia sekä valkoreunaisia viininpunaisia kukkia. Tuulensuun Kukka on myös Facebookissa - klik.


Hennon vaaleanpunaiset inkaliljat taas sopivat pitkävartisuutensa ansiosta lattiamaljakkoon. Meillä isojen maljakoiden virkaa tekevät vanhat keittiölasipurkit. Ne pysyvät hyvin pystyssä, vaikka kukista tulisi melkoisesti painoakin. Jo muutamalla inkaliljan oksalla saa näyttävyyttä kotiin, sillä inkaliljan oksassa on useampi kukinto. Kukka on myös kovin kestävää sorttia.

Asettelen kukat yleensä vapaasti maljakkoon. Joskus ostan useampia kukkia sekä leikkovihreitä ja asettelen niitä pienemmissä erissä erikokoisiin maljakoihin ympäri kotia.
Pidän valkoisista kukista. Kotiin on kuitenkin kiva tuoda väriä ja se onnistuu kivasti kukkien muodossa. Pienikin määrä kukkia piristää kummasti. Itse niin odotan pionien aikaa <3
Omalle pihalle istutetut pionintaimet ovat selvinneet talvesta ja odotan malttamattomana niiden kasvua ja kukkimista. Ehkä vielä hetken pitää malttaa.

Kukkien hoito-ohjeita ja vinkkejä löydät osoitteesta www.huiskula.fi
Postauksen kukat eivät ole yhteistyön muodossa saatuja, vaan ihan omia valintojani.







PS. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Kotilaiturin FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Kotilaituri
Maira Gall