YLLÄTYSKÄÄNNE GDANSKIN MATKALLA

Elokuisesta Gdanskin matkasta kertovassa postauksessa mainitsin yllätyskäänteestä, jonka matkalla kohtasimme. Tai oikeasti kohtasimme kolme! Ensimmäinen niistä jo lähtöselvityksessä Turun kentällä. Tarjosin nimittäin virkailijalle vanhentunutta passiani! Mies katsoi hitaasti passiani, selvitti kurkkuaan ja kertoi asian rauhallisesti (silmissä näkyi kuitenkin sääli ja pieni paniikki). No, uusi passi oli olemassa, se vain oli jäänyt miehen auton hanskalokeroon edelliseltä Tallinnan reissulta ja minä olin napannut vanhan passin laatikosta, jossa passeja säilytämme. Onneksi olimme kentällä hyvissä ajoin, asumme 10 minuutin ajomatkan päässä kentältä ja mies oli kotona, joten sain passin pienellä säikähdyksellä. (Nyt on vanhan passin kulmasta leikattu palanen, tosin mitä sitä vanhalla passilla … roskiin joutaa).

Toinen käänne tapahtui lauantaisen shoppailureissumme päätteeksi. Osa ryhmästämme lähti aiemmalla junalla pois Galeria Baltycasta ja toinen nelikko, johon minäkin kuuluin, lähdimme vähän myöhemmin. Pikapähkäilyllä muistelimme, mitkä junat tulivat keskustasta kauppakeskukseen ja samoilla ajatuksilla suuntasimme sitten takaisin päin … mutta eihän se nyt niin mennytkään. Jossain vaihessa maisemat näyttivät uusilta ja kohta näimme jo kyltin Nowy Port, olimme satama-alueella. Eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa, kun nauttia maisemista, ja katsoa, mihin päädymme. Päätepysäkillä kuski kertoi ystävällisesti, että hänellä on 10 min tauko ja tällä junalla emme pääsisi kuin takaisin lähtöpisteeseen, mutta hän opasti meidät kulman takana olevalle pysäkille, josta lähtisi 15 min kuluttua juna keskustaan. Pienen säikähdyksen jälkeen meitä nauratti koko episodi ja odotellessa korkkasimme ostamamme siiderit. Päivän shoppailu ja seikkailun nostama adrenaliini yhdistettynä kylmään juomaan sai ilon ylimmilleen eikä väärään junaan hyppääminen tuntunut enää harmilta vaan hauskalta seikkailulta, josta jäi hersyvät muistot! Gdanskia nähtiin vähän kuin sightseeingin merkeissä :)

Kolmas, ja se käänne, josta alun perin piti kirjoittaa, sattui sunnuntaina. Osa porukasta, toinen nelikko, suuntasi päiväksi Sopotin rannoille, ja meidän nelikkomme pohti päiväreissua Outlet-kylään. Taksikuskien laiskan asennoitumisen ja ylihintaisten maksujen vuoksi jätimme outlet-reissun väliin. Viime reissulla ystävystyimme pääkadun varrella olevan Nova-kaupan nuoren kauppiaan kanssa ja häneltä kysyimme, mihin hintaan taksimatka tulisi saada. Sunnuntaina matkaan tulee +20% lisähinta, mutta kukaan 20 taksiauton letkassa olevista kuskeista ei ollut valmis edes kertomaan etukäteen hintaa, saati tehnyt elettäkään tarjotakseen kyytiä, joten päätimme jäädä kaupunkiin ja kierrellä pikkuputiikeissa ja Madison-kauppakeskuksessa. Olimme aamupäivällä kiinnittäneet huomiota eri-ikäisiin partiolaisiin sekä juhla-asuisiin aikuisiin, jotka kulkivat pääkadulla ja joista osa kantoi koristeellisia lippuja. Puolen päivän jälkeen kohtasimme useita poliisipartioita autoineen. Poliiseja oli niin runsaasti, että ajattelimme olevan jokin kansallispäivän tai partiolaisten marssin. Suuntasimme uuniperunalounaalle Bar Pod Rybaan.

Kun olimme ehtineet syödä, ei aikaakaan, kun alkoi tapahtua. Poliisiautoja ajoi hiljalleen pitkin katua, kauempana kuului ääniä ja ihmiset alkoivat katsella lähellä olevan Marian kirkon suuntaan. Poliisit tekivät tietä hiljalleen lähestyvälle kulkueelle, jonka etunenässä kulki papistoa, seuraavana sotilaita, solidaarisuusliikkeen edustajia, piispa ja kirkonmiehiä, kuorolaisia. Kysyimme nuorelta tarjoilijalta, mistä on kyse. Hän sanoi, että jotkin hautajaiset, mutta ei osannut kertoa enempää.Hetken kuluttua hän palasi ja saimme selityksen tapahtuvalle. Kyseessä oli toisen maailman sodan aikana teloitettujen vapaustaistelijoiden, 17-vuotiaan Kotiarmeijan sairaanhoitajan ja 42-vuotiaan insinöörin valtiolliset hautajaiset!

Danuta Siedzikownan, koodinimeltään ”Inka” ja Feliks Selmanowics ”Zagonczyk” kidutettiin ja teloitettiin Gdanskissa 28.8.1946. Heidän ruumiinsa oli hylätty Gdanskin sotilashautausmaalle, kuoppaan, jonka kumpu oli merkitty muutamalla katukivellä. Heidän ruumiinsa löytyivät vuonna 2014 ja heidät tunnistettiin DNA-testien perusteella, jotka olivat osa hallituksen pyrkimyksiä löytää ja päästä asianmukaisesti kunnioittamaan niitä tuhansia puolalaisia, jotka taistelivat maansa itsenäisyyden puolesta. Vain muutama sata heistä on vasta löydetty eripuolilta Puolaa. Kommunismin vallan aikaan heidät unohdettiin ja poistettiin historian kirjoista. Nyt Inka on nostettu nuorten keskuudessa uudeksi ikoniksi, "Che Guevaraksi".

Seremonia on saanut tuhannet puolalaiset kaduille, tavallisia kansalaisia huutamassa ”Glory! Victory! Heroes”, kantaen 100 metrin pituista ja koko kadun levyistä lakanaa, suurella osalla päällään paidat, joissa on vapaustaistelijoiden kuvat, alle kouluikäisiä lapsia, joilla on Kotiarmeijan merkillä kuvitetut käsinauhat. Tunnelma ei ole pelottava, mutta hämmentävä. Tunnelataus, joka vallitsee, on vahva ja jotain ennen kokematonta. Kansallissankarien arkut kulkevat tykkivaunujen päällä ohitsemme.

Yht’äkkiä pukumies sujahtaa ohitsemme, nappikuuloke korvalla, väkeä pyydetään siirtymään kapealta mukulakivikadulta kävelytielle, joka on sekin kapea. Saattueessa on ainakin kolmekymmentä tummiin pukuihin pukeutunutta miestä. Samalla tajuamme, että kulkueen keskellä kulkeva pariskunta on Puolan presidentti Andrzej Duba vaimoineen, vierellään hallituksen virkamiehiä turvamiehineen. Valitettavasti heitä en ehtinyt kuvata.

Kaunis päivä sai käsittämättömän käänteen, jota on vaikea kuvailla, ja joka sai aikaan lähtemättömän muiston. Ajatukset natsismin ja kommunismin vallan aikaisista kauheuksista puistattaa ja saa mielen pitkäksi aikaa miettimään ihmisten aiheuttamia julmuuksia toisilleen. Hiljaisuuden vallitessa suuntaamme kohti hotellia, ohi kirkon, jossa tv-kamera-autot pakkaavat tavaroitaan.

We travelled to Gdansk on August as I told earlier here. Sunday we were having lunch on Old Town and suddenly we were middle of state funeral of two Second World War resistance members, 17-years-old "Inka" and 42-years-old "Zagonczyk". They were tortured and executed on Aug. 28, 1946 and their bodies founded on 2014. Also Poland President Andrzej Duba walked past by behind the coffers. The hole cortege was memorable with thousands of people shouting "Glory! Victory! Heroes!".

Kati