Vuosi sitten suuntasimme ystävien kanssa syyslomalle Ahvenanmaan pohjoisimpaan kärkeen, Havsviddeniin. Reissumme oli ihana irtiotto työntäyteisestä arjesta keskelle syksyistä saaristoluontoa. Paikka on suosittu veneilijöiden kesäkohde, joka tarjoaa hotellimajoituksen lisäksi upeita kalliohuvilamökkejä vuokralle, puitteet yksityisjuhlille ja uskomattomat luontoretkimahdollisuudet.
Meidän matkamme alkoi sateisissa merkeissä, mutta Getaan päästyämme sadepilvet väistyivät ja aurinko siivitti päiväämme illan pimenemiseen saakka. Tutustuimme Havsviddenin historiaan ja palvelutarjontaan, herkuttelimme kakkubuffalla, kuljimme haltioituneita ympäriinsä kameroiden kanssa, pulahdimme ulkoaltaaseen tutustuen irlantilaisiin nuoriin naisiin ja nauttimme illallisen hotellin ravintolassa.
Hotelli Havsviddenin syntyyn vaikutti Ålandsbankenin entinen pääjohtaja Thorwald Eriksson, joka rakastui luontoon Ahvenanmaan pohjoisimmassa niemenkärjessä ja rakennutti itselleen kesämökin kallioille. Hän halusi jakaa tämän elämyksen muillekin ja niin sai alkunsa hotelli palveluineen. Ei olisi Thorwald upeampaa paikkaa voinut valita!
Syksyinen ajankohta oli loistava, sillä paikka oli rauhoittunut, kesäsesonki oli takana ja edessä ensimmäiset hiljaisemmat viikot Havsviddenissä. Ravintolaillallisella nautimme ahvenanmaan herkkuja ja skandikeittiön parhaita antimia. Keittiömestari Christian "Borgå" Sveholm kävi juttelemassa kanssamme menukokonaisuuksista, joissa he käyttävät maalta ja mereltä saatavia, kauden parhaimpia raaka-aineita. Voi siskot, sen voi todella sanoa, että herkut veivät kielen mennessään ja naapuripöydästä tarjottu shampanja kruunasi illan!
Seuraava päivä valkeni kirkkaana ja suuntasimme tutustumaan hotellin kokous- ja juhlatilatarjontaan sekä kalliohuviloihin. Itselleni tarjoutui mahdollisuus yhteen elämäni parhaimpaan hierontakokemukseen. Niska ja selkä vetreinä jatkoin kiipeilyä kallioilla ja huviloiden terasseilla.
Havspool, kallionkoloon muodostunut meriallas on suomalainen versio upeasta uimalaguunista. Aikataulu ei antanut myöden pulahtamista, tosin emme olisi tarkentuneetkaan kastautumaan ilman saunan lämpimiä löylyjä.
Rakastan merta, sen arvaamatonta ja muuttuvaa luonnetta, sen tyyneyttä ja vahvuutta, sen tuoksua.
Näillä syksyisillä kallioilla istuessa pään sisäisen kiire rauhoittui, ajatukset siirtyivät katseen mukana kohti taivaan ja meren rajaa. Tunsin, miten koko keho rauhoittui ja olo voimaantui. Tyyntä merta katsellessa tapahtui jotain uskomatonta ja minulle ennenkokematonta! Norppa nosti päänsä vedestä, katseli meitä hetken, ja painui takaisin veden alle. Kaikki täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Kuin sinetöidäkseen matkamme täydellisyyden ja kiittäen meitä vierailustamme. Kiitän tuota norppaa, Havsviddeniä, Borgåa ja Tiinaa vieraanvaraisuudesta ja kokemuksesta, joka on jättänyt lähtemättömän muiston sydämeeni ♥ Kiitän myös ystäviäni Anua ja Hannaa, vedenneitoja, matkaseurasta ♥ Irtiottomme arjesta onnistui ja antoi virtaa koko talveksi.
Havsviddeniin kannattaa suunnata erityisesti syksyllä, jolloin luonnon kauneus ja muutokset sekä säänvaihtelut tekevät kokemuksesta upean.
Anun postauksen matkastamme voit lukea hänen blogistaan Arjen timantteja ja Hannan matkakertomuksen Villa Puomi-blogista. Matkaamme kuvina voi kurkkia myös Instagramista #vedenneidotreissaa.
PS. Saara Cantellin Tulen morsian elokuva, joka sai ensi-iltansa 9.9.2016, kuvattiin Havsviddenin kallioilla. Elokuva kertoo 1600-luvun noitavainoista ja tämän kuultuani allekirjoitan täysin paikan sopivuuden kuvauspaikaksi.
A year ago I visited with my blogfriends Anu and Hanna at Havsvidden, Åland. Amazing nature, embraced by the sea, scandinavian kitchen together with Åland season specialities, moments without tight shcedule with friends and meeting with ringed seal ♥ If you like nature, silence, good food, choose Havsvidden on autumn and winter time.
Yhteistyössä: Havsvidden ja Viking Line
Houkutteleva kohde! Terveisin Tuija
VastaaPoistaSuomen Samos, Tuija ♥
PoistaOnpa upean näköinen paikka. Meri-ilma tekee aina terää!
VastaaPoistaTämä on upea ja vähän epätodellinenkin paikka kaikessa luonnollisessa upeudessaan!
PoistaUskomattoman hienot maisemat. Meren rannalla on aivan omanlaisensa tunnelma, se muuttaa muotoaan hetkessä ja mieli rauhoittuu.
VastaaPoistaHavsviddenissä on uskomaton meren muovaama luonto ja rauhallisuus.
PoistaKIITOS muistoista jotka tuolta matkalta jäivät! Havsvidden on upea, vaikuttava paikka kalliomaisemineen meren ääressä. Ja se ruoka... ❤ Monta muistoa jäi sydämeen, monta naurua tuli naurettua ja maailmaa parannettua. Kelailin kuviasi moneen kertaan - pala sydäntä jäi todellakin tuonne ❤
VastaaPoistaHavsvidden on niin ihana paikka, sinne on pakko vielä joskus päästä uudestaan ❤️
VastaaPoistaTuolla käymme aina silloin tällöin kuljeskelemassa, mutta hotellivieraina emme vielä ole olleet. Jos vielä joskus menet Havsviddeniin, niin nautipa siellä KAKBUFFET. Se sisältää toinen toistaan herkullisempia makeita herkkuja. Ja oli siinä hiukan suolaisiakin tarjolla ja hedelmiä.
VastaaPoistaEi mitään lisättävää. Kuvasi ovat kuin live-lähetyksestä. Jokainen hetki kulki vielä mukana. <3 Kiitos seurasta ja koetusta Kati! Ja Anu! Vedenneidot reissaa vielä monta kertaa!
VastaaPoista