DIY: Trendikäs kasviryijy




Kuivahtaneet kasvit ja erilaiset oksat ovat näkyneet sisustuksessa jo pidemmän aikaa. Kimpuissa ja asetelmissa on päävärinä ruskean eri sävyt mutta kasarihenkisistä kuivakukka-asetelmista ole silti jälkeäkään. Tämä kesä on ollut mitä oivallisin apu tähän trendiin, sillä mitä muuta tienpientareet ja ojanvarret ovatkaan täynnä kuin kuivahtaneita varsia käpertyneine lehtineen.

Kasviryijyn voi toteuttaa mistä tahansa kasveista, tuoreista tai kuivista, mukaan voi pujottaa keppejä, oksia tai joulun henkeen kanelitankoja. Kivaa rytmiä ja eloa saat käyttämällä myös erilaisia lankoja tai naruja. Kasviryijyn kohdalla voi heittäytyä villiksi ja vallattomaksi tai rytmikkään rauhalliseksi - miten haluaa. Parasta on juuri se omaleimaisin toteutus.


 Kasviryijyn tekoon pääsin tutustumaan Åbloggaajien kanssa Livian Floristiikkatalossa. Ryijyn teko oli helppoa ja todella mukaansatempaavaa! Meitä oli ohjaamassa ihanat opet Sari ja Päivi.
Ajattelin tehdä omastani sellaisen suht pienen, mutta siitä tulikin reippaasti yli metrin korkuinen. 

DIY: KASVIRYIJY

Tarvikkeet:

2 paksumpaa oksaa
10-20 m juutti-, hamppu- tai muuta vastaavaa narua loimilangaksi
pieniä oksia, erilaisia kuivia kasveja ja kukkia, havuja, leikkokukkia, kukkien varsia jne.
paksumpaa lankaa esim. takkunaru, villalanka, köysi

Sakset
oksasakset
pitkä viivotin tai listan pätkä

Seinäkoukku tai paikka, jossa ryijy voi roikkua vapaasti ja pystyt työstämään sitä. Kasviryijy on melko roskaavaa puuhaa, mutta sitäkin palkitsevampaa ♥

Tee näin:

1. Valitse ylä- ja alapuut, johon sidot ripustusnarun ja loimilangat.
2. Mittaa haluamasi määrä samanpituisia loimilankoja. Omassani on 7 kpl.
Jos käytät yksinkertaista loimilankaa, lankaa kuluu vähemmän. Jos taas kaksinkertaista kuin minun työssäni, narua kuluu tuplat. Kokonaiskulutus riippuu siitä, kuin pitkäksi loimilangat jätät.
3. Solmi loimilangat yläpuuhun ja sen jälkeen solmi alapuu paikoilleen (solmut molemmin puolin puuta).
4. Ensimmäinen rivi: Pujota kasvit loimilankojen lomitse vuorotellen edestä ja takaa, kuin kutoisit mattoa. Käytä viivotinta apuna ja avaa sen kanssa loimilangat, jotta saat punottua kasvit lankojen väliin.
5. Toinen rivi: Avaa loimilangat vastapäivään kuin ensimmäisellä rivillä. Näet, miten loimilangat lukitsevat ensimmäisen rivin, ja pujota toisen rivin kasvit tai valitsemasi materiaalit.
6. Paina kevyesti jo kudottuja rivejä alaspäin, jotta ryijy tiivistyy. Tee se varovasti ja juuri oman makusi mukaan. Ilmavuudellakin saa kivaa ilmettä aikaan.
7. Jatka punomalla haluamiasi materiaaleja ylös asti. Omassa ryijyssäni laitoin aina yhteen riviin  nipun kasveja tai useamman oksan. Kahteen kohtaan punoin myös paksua villalankaa useamman pätkän.

Näyttävyyttä kasviryijyyn saa jättämällä kasvit omaan pituuteensa. Omassa ryijyssäni ylä- ja alaoksat ovat melko lyhyet, mutta kasvien annoin rönsyillä vapaasti sivusuunnassa. Kasveiksi valitsin mm. ihanat kierrätysoksat (nämä olleet floristiikan näyttötyössä), horsmaa ja leikatun koristepensaan oksia.




Kasviryijy sopii täydellisesti terassin seinälle Leino Designin lyhdyn ja puupenkin kaveriksi. Ryijyä voi ihailla paljuttelun lomassa ja kynttilän loisteessa. Mikä parasta, ryijy kestää pakkasta ja se on suoralta sateelta suojassa.

VINKKI: Pienempi kasviryijy on mitä kaunein ovikoriste ja käsintehty jouluvieminen ♥

Mukavaa, jos innostut toteuttamaan oman kasviryijysi ja jaat sen Instagramissa #kasviryijy #floralrug #flowerrug #flowertapestry #floraltapestry #luontoinspiroisisustamaan

Olisi ihana nähdä erilaisia versioita ja inspiroitua niistä! Kädet jo syyhyää päästä tekemään lisää :)


Lämpöä joulukuuhun ♥
 

I made my first floralrug of dried flowers, wooden sticks and wool yarn. It became much bigger I first thought but I think it is perfect for outdoor terrace. I love its brown shades ♥

7 kommenttia

  1. Oi, miten hieno. Ja, tuohon ryijyyn löytyy lähes kaikki materiaali jo valmiina kotoa.
    Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tässä parasta onkin, kun materiaaleiksi käy mikä tahansa tuulen pieksemä tai auringon kuivattama :D

      Poista
  2. Kiitos Kati selkeästä ohjeesta!

    Harmittelin, kun en päässyt mukaan tapahtumaan tänä vuonna, mutta olin fiiliksessä mukana ja väkäilin ihan omaa olettamusta: https://oliaika.blogspot.com/2018/12/diy-elamani-ensimmainen-kasviryijy-on.html Siitä tuli nyt tuommonen demoversio, kun ei ollut tekniikasta ja ohjeesta ihan selkoa. Minun piti tehdä omastani ihan mini ja alkupuuksi tuli sushitikku about 20 cm. No, sanomattakin selvää, että nälkä kasvoi syödessä ja huomasin, että lähdin ihan liian pienin askelin liikkeelle, kun innostus puski :)

    Mutta ei hätää, olin jotenkin jyvällä ja nyt vielä enemmän. Seuraavaa työtä suunnitellessa...Kiitti!

    VastaaPoista
  3. Just passeli tuohon harmaaseen lautaseinään <3
    Luonnon aarteista taidetta, kun sen oikein oivaltaa.
    Kiva vinkki!

    VastaaPoista
  4. WAU, miten kaunis! Ja sopii todella tuohon seinään erinomaisesti.
    Pitäisi joskus tehdä oma tuonne parvekkeelle roikkumaan. Kun kävelen
    koiran kanssa lenkillä voisi materiaali samalla napsia mukaan.

    VastaaPoista
  5. Vähän kyllä nyt innostuin minäkin tästä! Tällainen ryijyhän voi ihan elää vuodenaikojen mukana. Ihana idea ja upea toteutus! Kattoos, jos vaikka metsään lähtisin huomenna :)

    VastaaPoista
  6. Do you need personal loan?
    Loan for your home improvements,
    Mortgage loan,
    Debt consolidation loan,
    Commercial loan,
    Education loan,
    Car loan,
    Loan for assets.
    financialserviceoffer876@gmail.com WhatsApp +918929509036

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall