DIY KUKKATUET

Etupihalle edelliskeväänä istutetut valkoiset pionit ovat tänä vuonna venahtaneet pituutta ja tuottaneet ensimmäiset kukkansa. Lomapuhteina puuhastelin näille kaunottarille tuet. Kukkavarret olivat jo painuneet kohti aurinkoa ja terassin pintaa. Nyt kukinnot on tuettu ja ne kurottavat ihanat kukkansa kohti taivasta ja toivottavat tulijat tervetulleeksi.




Kukkatuet valmistin maalaamattomista harjanvarsista, jotka sahattiin puoliksi.
Toiseen päähän porattiin reiät tukinarua varten ja toinen pää veisteltiin teräväksi. Sitten vaan spraymaalilla mustaksi. Maalausoperaatio helpottuu, kun pistelet kepit pystyyn styroksiin tai finnfoamin palaan, kuten meillä tehtiin. Tähän operaatioon osallistuivat siis mies ja teini, minä olin ideoija, kuvaaja ja paikalleen asettelija :)




Kepakot näyttävät ihan isoilta kyniltä tai puikoilta. Tukinaruksi laitoin juuttinarua, jota löytyy
marketeista ja rautakaupoista. Luonnonnaru ei kestä käytössä homehtumatta, mutta ajattelinkin uusia sen vuosittain. Talveksi tukikepit kerätään säilöön ja narujen uusiminen on tehtävä anyway. Naruksi voi valita mitä tahansa omaa silmää miellyttävää, kunhan se on paksuudeltaan harjanvarsiin tehtäviin reikiin sopivaa. Järeämpien tukien tarvitsija voi tuunata tuet paksummasta pyörökepistä tai heinäseipäistä. Nämä tukikepit toimivat loistavasti pioneilla ja vastaavilla tukea tarvitsevilla kasveilla. Paksumpia köysiä löytyy mm. Bilteman veneosastolta, mustaa ja mustavalkoista säänkestävää esimerkiksi.





Pionit kukkivat viimeisiä hetkiään, nautitaan niistä ja auringonsäteistä, jotka aina välillä meitä hellivät. Puutarhanautintojen täyteistä ja ihanaa viikonloppua!

14 kommenttia

  1. Onpahan hienot kepit! Ja kiva idea tuo keppien tukeminen maalauksen aikana tuossa styroksinpalassa.
    Meidän pionit tekivät kyllä nuput mutta kukinto taitaa olla haave vain, jos nämä sateet vielä jatkuvat.
    Kivaa ja rentoa viikonloppua, Kati!
    Ja hei - huomasin eilen instapostauksesta, että olet mukana meidän upeassa 40+ -portaalissa - tervetuloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady, tukikepeistä tuli onnistuneet - toimivat ja paikkaansasopivat. Nämä sateet eivät todellakaan helli pioneja! Olen tosiaan päässyt mukaan 40+ -portaalissa, tosi kivaa! Mukavaa sunnuntaita :)

      Poista
  2. Onpa upean näköistä! Loistava idea ja ennenkaikkea toteutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli kyllä toimivat! Ja sopivat niin hyvin sisääntulon kukkapenkkiin!

      Poista
  3. Oi, tarviipas askarrella omille pioneille myös tälläiset :)

    Tervetuloa muuten mahtavaan 40+-portaali porukkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marina! Kovasti tykkään itsekin tuista ja toimivat :) Kiitos, kiva päästä mukaan 40+ blogiportaaliin!

      Poista
  4. Nää on makeet! Voittaa kyllä muovituet sata/nolla. Meillä myös pionit olisivat tarvinneet tuet tänäKIN kesänä. Retkottivat reppanat pitkin poikin ja sade hakkasi loputkin maahan. No tässä olisi nyt oiva tuki ensi kesälle. Pitääpä saada aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade on niin pionien vihollinen! Hakkaa nyt kaunottaria :( Tukikepit ovat kyllä toimivat ja nätitkin vielä, vaikka itse sanonkin ;) Toimivaa tukea lisättynä kauneudella 😍

      Poista
  5. Ihailen tätä selkeää, siistiä tyyliäsi Kati. Ja ideoita! Siinä kelpaa suurien kukkien kukkia vaan! Kesäistä olotilaa ja hymyterkuin, H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna ♥ Idea lähti siitä, ettei sitä muovia tarvitsisi laittaa ja eihän tarvinnut :)
      Ihanaa lomafiilistä ja lepoa sinne ♥

      Poista
  6. Innovatiivista! Tuo Maston on kyllä hyvää tavaraa. Ja hienot tuli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maston on mun lempparituote! Mä olen todellinen "mustamaalaaja" 😊 Mitä tahansa tulee vastaan, niin pohdin voisiko sen maalata 😂

      Poista
  7. Tosi hienot, tämmöset mäkin haluan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii Johanna teille muös tosi hyvin ❤️ Eikun tuumasta toimeen :)

      Poista

© Kotilaituri
Maira Gall