Kranssi nro 865

Joulun aika on ollut Kotilaiturilla rauhoittumisen, rentoutumisen ja hengähdystauon paikka. Toivottavasti myös teillä, rakkaat lukijani. Jokainen tarvitsee oman hetkensä ja hengähdyksensä, on se sitten lyhyempi tai pidempi, tärkeää, että se on nautinnollista. Joulujuttuja fiilistelen täällä näin jälkikäteen (anteeksi jo valmiiksi niiden puolesta, jotka ovat joulun jälkeen jo nou-joulu-fiiliksissä).

Meidän joulukukkamme olivat tänä vuonna iso kimppu amarylliksiä mustilla lehdillä sidottuna turkulaisesta kukkakauppa Fridhemistä (kiitos friidut ♥), syksyllä hankittu huonekuusi sekä tämän postauksen aihe, kranssi numero 865.





 



Ai mikä ihmeen 865??? Niinpä :) Kranssi on lietolaisen Kranssiaitan ja sen omistajan Mari Heinisen käsialaa. Mari tekee käsin kaikki kranssinsa ja käyttäen luonnonmateriaaleja sekä mahdollisimman luonnollisia koristeita. Oman kranssini tilasin jo hyvissä ajoin syksyllä. Kranssi ei tällä kertaa tullutkaan ulko-oveen tai seinään vaan ruokapöydälle. Meillä on ruokapöytänä neliönmallinen Valannin Ruutu-pöytä ja sen keskelle sopii joko iso kimppu tai näyttävä asetelma
. Joulun lisäksi meillä juhlitaan aina tapaninpäivänä jouluaattona syntynyttä teiniä kummien ja suvun voimin. Kranssi on mitä parhain kahvipöydän kukka, koska se ei peitä näkyvyyttä vastapuolella istuvaan eikä ole kiikkerä lasten nauttiessa innokkaina herkkuja.



Halusin kranssiin jotain havua sekä harmaata, pyöreälehtistä eucalyptusta. Mari käyttää kaunista ja kestävää käärmekuusta sekä vuoraa kranssin sammaleella. Pohjalla, kranssin alla on kangasta, joka suojaa pöytää ja pöytäliinaa kosteudelta. Kranssiin on asetettu painamalla neljä ruosteenväristä tuikkukuppia, jotka voi kierrättää ensi vuonna uuteen kranssiin. Lopputulos on todella maanläheinen ja luonnollinen. Kranssi kestää pitkään ja eucalyptusten kuivuttua ne voi napata pois ja kranssi on yhä kaunis. Taidan siirtää kranssi lähipäivinä alaterassin pöydälle, jossa se saa ilahduttaa lyhdyn ympärillä keväämmälle.

Ai niin, numero 865. Se on minun kranssini järjestysnumero eli monesko Marin tekemä kranssi omani oli tänä jouluna. Eikä se ollut suinkaan joulun viimeinen, mutta niin upea ja juuri sellainen, kuin ajattelinkin.

Mukavaa uuden vuoden odotusta, rakkaat ystävät ja kivoja lomapäiviä kaikille lomalaisille!

8 kommenttia

  1. Kaunis kranssi - korvaa jopa adventtikynttelikön, kun siinä on 4 kynttiläpesää!
    Itsellänikin on joskus ollut pöytäkranssi, mutta ei läheskään noin kaunis.
    Rentoa vuodenvaihdetta sinulle, Kati<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Lady, tuo adventtikynttelikkö ei tullutkaan mieleeni :) Rentoa uutta vuotta myös sinulle, Arja ♥

      Poista
  2. Upea kranssi ja sopii teidän ruokapöydälle varmasti aivan täydellisesti! Mahtavaa kun jollain on tuollainen taito hyppysissään. Ihanaa vuodenvaihdetta ja siitä alkavaa uutta vuotta Kati ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, oli kyllä toimiva ja erittäin kaunis ratkaisu. Hienoa, kun ihmiset luovat käsillään!
      Iloa ja valoa uuteen vuoteen myös sinne, Anu ♥

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Unohdin muuten mainita, miten ihana tuoksu kranssista tuleekaan.

      Poista
  4. Upea kranssi, ihan täydellinen pöytäkoriste!
    Tuo Kranssiaitan Mari on kyllä taitava ja hurjan ahkera.
    Liki 900 kranssia on huikea suoritus!

    Ihan mahtavaa uutta vuotta koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tuo määrä käsillä tehden ja marras-joulukuun aikana ihan käsittämätön määrä.
      Hyvää uutta vuotta myös teidän perheelle ♥

      Poista

© Kotilaituri
Maira Gall