Terassipiknik talven korvalla


Bloggaaminen on avannut minulle monia uusia ovia ja mahdollisuuksia. Yksi bloggaamisen parhaista puolista on myös blogikollegat, joista muutamien kanssa on löydetty sielujen sisaruus ja ystävystytty.
Arjen timantteja-blogin Anu on yksi aikuisiän ystävistä, joista olen suunnattoman iloinen ja kiitollinen. Jaamme samanlaisen ammatillisen kokemuksen markkinoinnin parista, toisiamme täydentävän tavan toimia, yhtäläiset mielenkiinnon kohteet sekä huolipuhelimen, johon voi tarttua 24/7. Siispä oli luontaista, että juuri Anun kanssa tartuimme kivaan mahdollisuuteen toteuttaa juttu uusimpaan Terassi-lehteen.




Lähdimme rakentamaan ajatusta terassin käytöstä ympäri vuoden ja avainsanojamme olivat helppous, vaivattomuus ja rentoilu. Anu on meistä se keittosormi, minä taas vintagehaukka, yhteistä meille on rakkaus kaikkeen kauniiseen, erilaisiin materiaaleihin sekä lähellä tuotettuun ja itsetehtyyn.
Kuvausten menu oli Anun käsialaa, yhdessä päätimme, että punaista, kiitos ja tietysti sellaista, jota on mukava ja helppo syödä ulkona, vaikka pakkasella. Menuksi rakentui punajuurikeittoa, maalaisleipää ja jälkkäriksi puolukkakinuskipiirakkaa á la Anu. Astetta juhlavammaksi menun nosti viinisuositukset, punaista, valkoista ja kuohuvaa, jotka saimme Cisa Drinksiltä. Nauroimme kuvauspäivänä, että Anulla oli jopa kynsilakka sävytetty teeman ja erityisesti Villa Valentina punaviinin mukaan, toisin kun minulla - kurkatkaa vaikka Anun postauksesta :D





Kuvauspaikkana oli meidän kesällä valmistunut terassimme, jonka aidat on väritetty mustaksi Teknoksen Woodex Classic kuullotteella. Oleskelutila rakentui nuotiopaikan ympärille Tarja Ritari Designin rouheista tyynyistä, jotka on valmistettu Mokkapuun kahvisäkeistä. Ne on helppo heittää terassille istuimiksi. Nuotiolla, mammalta perityssä Kokkipadassa, lämmitettiin keitto ja sillä välin katettiin pöytä.



Anu oli shoppaillut Raision Ekotilasta vanhoja sinappilaseja, joihin teimme sammal- ja jäkäläasetelmat. Ne kauden trendikkäimmät, joissa pitää olla ehdottomasti neulaset mukana! Lankkupöydällä pellavaa, saviastioita, naavaisia kräkejä (=oksia) ja puolukanvarpuja asetelmien kaverina. Mitä luonnollisempaa, sen parempaa.




Anun herkut veivät kielen mennessään! Punajuurikeitto oli taivaallisen hyvää, lisukkeineen ja maalaisleivän kanssa. Syksyinen piirakka täydentyi lasillisella kuohuviiniä. Mikä parasta viettää terassipiknik - kiireettä, hyvässä seurassa, herkkujen parissa ja kauniissa ympäristössä.
Reseptit ja juomasuositukset sekä useamman aukeaman verran juttua löydät uusimmasta Terassi-lehdestä (8/2016), joka ilmestyi eilen ja löytyy kauppojen lehtihyllyistä kautta maan.




Kiitos Anu ♥ - täydellinen päivä!

/Kati

PS. Ja se, mitä kuvista ei välity, oli melkoinen savu, jonka saimme nuotiolla aikaan. Vaatteiden tuoksu oli kuin paremmallakin eränkävijällä ;)

Yhteistyössä Tarja Ritari Design: korit, kaita- ja leipäliinat, tyynyt | Cisa Drinks: juomasuositukset |
Rintalan Tila: taljat


We had a perfect day with my blogfriend Anu! We styled a terrace for wintertime picnic for Terassi magazine. Anu made a delicious menu and we got perfect wine references from Cisa Drinks. Rough pillows from old coffee sacks made by Tarja Ritari Design work as seats. Lovely way to enjoy picnic outdoors!

21 kommenttia

  1. Upeaa kun pääsitte toteuttamaan yhdessä näin hienon jutun.
    Upeita kuvia ja upeasti olette kaiken laittaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tällaiset projektit ovat innostavia tehdä. Mukava kuulla, että onnistuimme :)

      Poista
  2. Nyt on ollut kyllä sellainen naiskaksikko asialla, että oksat pois. Upeaa jälkeä saatu aikaa ja tuo kynsilakka ❤️ viimeisen päälle!
    Oi, kumpa olis saanut olla mukana. Kiva paikka ja mitkä tarjottavat....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo ♥ Anu taitaa herkut ja muistaa lakata kynnetkin :)
      Meillä oli onnistunut päivä!

      Poista
  3. Ihana tuo teidän terassi ja tuo penkki,jossa puut alla. Varmaan teillä ollut kiva päivä toteuttaa tuollainen projekti :) Kauniita kuvia ja niin luonnollisen maanläheisiä sävyjä- I LIKE <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, penkki oli aika nopeasti kasattu "DIY"-juttu - lankku pinon päälle ja valmista :) Projekti oli kiva toteuttaa!

      Poista
  4. Kävinkin jo Anun blogin puolella huokailemassa kuinka kauniilta teidän stailaus näyttää. Ja tässä bloggaamisessa on todella ihanaa kun löytää uusia samanhenkisiä ystäviä. Minäkin olen löytänyt <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna ♥ Ystävyys on arvokasta ja niin hienoa, kun saa vielä aikuisiällä uusia sielunsisaria ♥ Onnea meille!

      Poista
  5. Voi miten ihana tunnelma näissä kuvissa onkaan! Savun tuoksun voi tuntea ruudun tälle puolelle asti :) Onnea on omistaa Anun kaltainen, aito, sydämellinen ystävä, monilahjakkuus jollaista ei ole toista. Teillä on molemmilla erittäin hyvä maku ja tyylitajunne on vailla vertaa. Kun nuo kaksi päätä lyö yhteen lopputulos ei voi olla muuta kuin täydellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija ♥ Projekti oli kyllä ylivertainen juttu, saimme yhdistää ideat ja intomme toteutuksessa, ja kun mukaan lähti vielä loistavat yhteistyökumppanit, mikä parempaa :)

      Poista
  6. Mikä ihana idea - Terassipiknik!
    Meillä tosin sataa nyt terassille...
    Teillä on todella kaunit terde. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Una :) Meilläkin oli lunta vielä pari viikkoa, eilen ne lähtivät ja nyt on syksyisen sateista, ruoho vihertää ... Terassin käyttö ympäri vuoden on vain mielikuvituksesta kiinni, ja siitä se ideamme sitten lähti. Kiitos myös terassikehuista, mieheni osaa toteuttaa visioni ♥

      Poista
  7. Minäkin hurraan tuolle ihanalle idealle - terassi ympärivuotiseen käyttöön!
    Al fresco dining: kävimme juuri Roomassa ja parasta oli nimenomaan ulkona syöminen, siitä muuten tuorein postaukseni ;)
    Teidän terassi on kyllä poikkeuksellisen upea ja kaikki systeemit, mitä olitte nyt tehneet, sopivat sinne todella hyvin.
    Hurraan myös teidän ystävyydelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassimme on pihamme :) Teimme siitä tilan, jossa voi viettää aikaa vähän omissa oloissaan, keskellä kylää kun asumme. Oi, Roomassa olet ollut, pitääkin käydä lukemassa postauksesi. Kiitos sanoistasi, Celia C, ystävyys on parasta ♥

      Poista
  8. KIITOS Kati superkauniista sanoistasi ♥ Tippa silmässä (taas...) luen kirjoitustasi täällä. Niin mäkin susta ♥ Tunne ja ilo ystävyydestämme on molemmin puolinen. Päivä oli tosi kiva, suunnitteleminen mukavaa puuhaa ja tuo teidän terassi on ehkä maailman kaunein. Täydellinen paikka toteuttaa tällaisia juttuja. Ja se savu (köhköh), pitihän sitä jotain muistojakin saada :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle ♥ Ikimuistoinen päivä ja paljon naurua! Tuoksuista jää parhaat muistot ;)

      Poista
  9. Ihana piknik! <3
    Itsekin haluaisin saada terassit kauniiksi ja viihtyisiksi ympäri vuoden. Vaikkei terassilla niin paljon talvisin oleskellakaan kuin kesällä, ne näkyvät sisältäkin ikkunoista. Meillä suomalaisilla on tapana putsata piha ihan paljaaksi syksyn tullen. Mutta paljon voisi jättää myös talven iloksi. :)
    Ja blogiystävät ovat niin kultaa. On ollut ilo tutustua moniin uusiin ihaniin ihmisiin blogien välityksellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuo terassi jatkaa koko kotia ja näkymä on joka aamuinen ja iltainen. Luontevasti osa kotia :) Ihana laittaa sinne kaudenmukaisia juttuja. Blogimaailma on avannut monta uutta ovea, niistä olen erittäin iloinen ♥

      Poista
  10. Tässä on kyllä sitä kynsilakkaa myöten kynsilakkaa myöten yksityiskohdat kohdallaan, kerrassaan upeaa!

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall