Terassin syystunnelmia



Meidän terassi on ehdoton olohuoneen jatke ja sitä käytetään ympäri vuoden. Moni muistaneekin, miten puhkaisimme olohuoneen seinän ja asensimme tilalle lattiaan asti olevan ikkunan sekä oven takapihan uudelle terassille. Terassia ei talossa entuudestaan ollutkaan.
Terassi tehtiin höylätystä, leveästä (ja paksusta) laudasta, joka käsiteltiin rautasulfaattiliuoksella. Näin saatiin kauniisti harmaantunut pinta, joka sopii mustiin terassin seiniin. Rautasulfiitti sekoitetaan veteen ja seosta joko sivellään tai ruiskutetaan terassilaudoille. Sen jälkeen lautoja kastellaan parin viikon ajan säännöllisin väliajoin. Mitä enemmän kastelee, sitä nopeammin lauta harmaantuu. Toki sade hoitaa saman homman, jos sellaisia kelejä sattuu olemaan ja terassi on taivasalla.



Terassiin on tehty kukka-altaat vesivanerista. Koska terassimme on maanpinnasta noin 60 cm ylempänä, altaisiin saatiin riittävä istutussyvyys myös pienille puille. Runsas multatila on siitä hyvä, että se pysyy pidempään kosteana. Mullan pinnalle laitettu koristekate auttaa myös asiaa.
Isommassa kukka-altaassa kasvaa heiniä sekä omatoimisesti ja itsepäisesti levinnyt koristeapila.
Tämän altaan eteen tehtiin grillipaikka, jossa voi grillata kuin nuotiolla tai polttaa grillin päällä vaikka jätkänkynttilää. Terassin reunus toimii penkkinä ja viileämpinä iltoina pehvan alle voi napata lampaantaljan lämmikkeeksi.



Terassin katetussa osassa meillä on kesäkeittiö, ruokaryhmä sekä palju. Ruokapöydän olemme tehneet jo edelliseen kotiin ja se on myös harmaannutettu samalla tavalla kuin terassilaudat.
Tänä kesänä löysimme vihdoinkin uudet terassituolit. Monta vuotta mukana matkanneet valkoiset tuolit olivat jo niin rumat, että puistatti. Uudet tuolit löytyivät Vepsäläisen alesta. Kriteereinä tuoleissa oli käsinojat, kunnon selkänoja eikä "mittään rimpulaa". Nämä asiat päätti mies, muihin asioihin sain vaikuttaa. Etsinnän tuloksena löytyi sitten nämä mustat, metallirunkoiset tuolit, joissa käsinojat, istuin ja selkänoja ovat käsittelemätöntä tiikkiä. Aivan loistavat istua, eivät heilu eikä huoju. Tuolit voi myös antaa olla talven katoksen alla eikä niitä tarvitse kerätä pois. Plussaa on kuitenkin pinottavuus, jos tuolit jostain syystä on saatava varastoitua.



Ylemmässä kuvassa näkyykin takakulmassa oleva palju. Se on verhoiltu mustalla laudalla seiniin maastoutuvaksi. Meidän palju on kytketty maalämpöön, jolloin se on ns. aina valmiina käyttöön. Tämä ratkaisu sopii meille intohimoisille paljuttelijoille. Terassimme on meille kuin mökki, jossa vietämme yrittäjinä ja koti-ihmisinä paljon aikaa tai ne arjen vapaahetket, mitkä töiden lomassa mahdollistuvat. Siksi olemme tehneetkin terassista meidän tarpeisiin sopivan.

Helteisestä kesästä huolimatta ruukkuistutusten keijunmekot ovat menestyneet loistavasti. Tosin meidän miesväen hyvän hoidon lisäksi merkitystä on laadukkailla kasveilla. Niistä kuuluu kiitos Liedon Kukalle ja Puutarhalle ♥  Tykkään ihan älyttömästi niiden tummanpuhuvista ja ruskaan taittavista sävyistä, ja istuuhan ne kivasti mustan ja harmaan kanssa.

Terassin yläosa on näissä kuvissa (vasemmalla) vielä muutaman laudan verran auki. Tämä on alunperin ollut tarkoituskin, mutta kesäkeittiötä tehdessä tuli ajatus seinän laudoittamisesta ylös asti. Sen jo toteutimmekin ja lähiaikoina pitäisi saada kesäkeittiö valmiiksi. Nimettäköön se sitten kausikeittiöksi, niin sopii paremmin valmistumisajankohtaankin.


Tunnelmallisia syysiltoja ja auringonhellimää viikonloppua,
Kati

Our terrace is like a cottage to us. We have built it up by ourselves and using it daily.
Hot tub is one of our favorites. We also found new chairs this summer. Old ones were quite worse condition already and need to be changed. Now we are going to continue with the outdoor kitchen and hope to get it ready before winter ;).






12 kommenttia

  1. Teidän terassialue on kyllä aivan ihana. Tuolla on varmasti kiva viettää vaikka illanistujaisia.
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Terassi on meidän yksityinen pihamme ja rentoutumispaikka :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  2. Teidän terassi on ihan superihana! Siellä kelpaa olla ja nautiskella. Ja hei, apilat näyttävät hyviltä heinien välissä. Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apilat ovat kuin suunnitellut heinien lomaan ;) Terassi on juuri nautiskelua varten. Rentoa viikonloppua!

      Poista
  3. Aivan ihana terassi! On kyllä kiva kun on tuollainen paikka jossa voi nautiskella ja rentoutua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos <3 Rentoutumispaikka on ihan parasta ja jokaisella omanlainen :)

      Poista
  4. Ihana terassi ja kauniita nuo istutukset! <3 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutukset ovat suosikkejani! Heinät venyneet jopa 60 cm tänä kesänä :)
      Mukavaa viikonloppua myös sinne <3

      Poista
  5. Upea, harkittu kokonaisuus. Sopii hyvin talon arkkitehtuuriinkin.
    En yhtään ihmettele, että on varsinainen lomakoti ja vieläpä pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Celia, kotimme on tehty vapaa-ajanviettoon arjen lisäksi :) Syksy on ihanaa aikaa nauttia ulkonaolosta <3

      Poista
  6. Kaunista ja selkeää, ihastuin tänä syksynä myös heiniin ja purppuranvärisiin kukkasiin. Tämä on niin ihanaa aikaa.

    VastaaPoista
  7. Do you need personal loan?
    Loan for your home improvements,
    Mortgage loan,
    Debt consolidation loan,
    Commercial loan,
    Education loan,
    Car loan,
    Loan for assets.
    financialserviceoffer876@gmail.com WhatsApp +918929509036

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall