ISÄ

Tämä postaus voisi olla muistokirjoitus. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan kirjoitus kiitollisuudesta ja rakkaudesta. Omalle isälle. Mutta toisinkin voisi olla. Onneksi ei ole.



Isäni meni rutiinileikkaukseen elokuun lopussa. No, mikä nyt on rutiinileikkaus, mutta kirurgien mittapuussa leikkaus määriteltiin normaaliksi. He tekevät näitä satoja vuodessa.
Isäni, hyväkuntoinen 61-vuotias, meni sairaalaan ajatuksella viikon päästä kotiin ja elämä jatkuu. Toisin kävi.
 



Leikkauksesta aiheutui komplikaatioita ja hänet leikattiin 2 viikon aikana kolmesti. Hän vietti yli 4 viikkoa tehohoidossa, siitä suuren osan aikaa hengityskoneessa ja tajunnan äärirajoilla.
Kävimme katsomassa isää, joka oli turvonnut 75 kiloisesta miehestä yli 100 kiloiseksi, joka makasi kymmenissä letkuissa, koneiden piipittäessä, hirveissä kivuissa ja joka pyysi viimeisillä voimillaan viemään hänet pois. Me omaiset näimme myös henkilökunnan huolen, jonka he avoimesti myönsivätkin. He eivät tienneet, miksi näin kävi. He tekivät parhaansa ja voimme vain kiittää heitä. He tekevät elintärkeää työtä, ja samalla auttavat potilasta ja omaisia jaksamaan myös henkisesti. Omaisille löytyi aina aikaa, pääsimme katsomaan myös poikkeustapauksessa. Aloimme valmistautua pahimpaan, jos siihen nyt mitenkään voi valmistautua. Päivittäiset vierailut teho-osastolla ja toistuvat takapakit tulehdusarvoissa ja kuumeessa saivat epätoivon hiipimään ajatuksiin. Inhosimme käytävää, joka johti teho-osastolle ja jota kulkiessamme kalvava ajatus sai sydämen hakkaamaan: Isämme ei kestäisi tätä koettelemusta ja hänen syntymäpäivästä tulisi hänen kuolinpäivänsä.

Isän 6 viikon sairaalareissu on nyt takana, ja kotiutumisesta on kulunut toinen mokoma. Isäni opettelee elämään uudessa tilanteessa, kävelemään uudestaan, saamaan verenpaineet kohdilleen ja malttamaan. Lääkäri sanoi isälleni, että kävit niin lähellä kuoleman portteja, että palautuminen voi kestää vuoden, sellaisen koettelemukseen hänen elimistönsä kävi läpi. Edessä on siis monta uutta asiaa ja kukaan ei tiedä huomisesta. Mutta nyt olemme tässä. Isä selvisi hengissä.
Juttelimme tehohoidon jälkeen hänen muistikuvistaan tapahtuneesta ja vierailuistamme. Hän kertoi nukutuksen aikana käyneensä päivittäin ruumishuoneen ovella, jossa hänelle sanottiin, ettei vielä ole hänen aikansa. Seuraavana ja taas seuraavana päivänä sama toistui. Kunnes eräänä päivänä hän kuuli vaimonsa sanovan: älä lähde, taistele! ja isäni päätti, että vielä ei ole hänen aikansa. Tämä on paljon mieheltä, joka ei puhu tunteistaan tai mieti tuonpuoleista. Meille tämä opetti sen, miten tärkeää oli vierailumme, se että puhuimme hänelle, olimme läsnä ja pidimme kädestä. 


Me vietämme tänään erityistä isänpäivää. Kiitän sydämestäni kaikkia terveydenhuollon parissa työskenteleviä, ja tähän liittyen erityisesti Tyksin henkilökuntaa, jotka tekevät työnsä inhimillisesti ja ihmistä unohtamatta ♥ Kiitos kaikille ystävilleni, jotka jaksoitte tukea minua.

Parhainta isänpäivää kaikille isille ♥
- Kati







20 kommenttia

  1. Ymmärrän niin hyvin miksi tämä isänpäivä on sinulle niin tärkeä.
    Läheisen sairastaminen on todella pelottava asia, kun koskaan ei
    tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Onneksi isäsi vuoro ei ollut
    vielä lähteä ja toipuminen on alkanut.

    Viettäkää ihana päivä yhdessä, mukavaa pyhäpäivän jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveys ei ole itsestäänselvyys. Kiitos Teija, nautimme ihanat herkut isän valmistamina ♥

      Poista
  2. Tällä isänpäivällä on varmasti sydämessäsi aivan oma, erityinen paikkansa ♡ Ihanaa että sait vielä pitää isän lähellä, ettei vielä ollut hänen aikansa. Kyyneleet silmissä luin kirjoituksesi. Ajatukset palasivat rankkaakin rakempaan syksyysi. Halauksia teille ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu tuestasi ja myötäelämisestä ♥ Minäkin kirjoitin jutun kyynelsilmin, mutta ne olivat tällä kertaa onnenkyyneleitä.

      Poista
  3. Kaunis kirjoitus ja oma viime syksy tulvahti niin mieleen. Tuolla käytiin 9 viikon ajan viime syksynä ja 7 viikon verran teholla, kunnes tuli se viimeinen kerta... Tänään on lämmöllä muistellut isää ja hyviä yhteisiä muistoja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöiset halaukset sinulle Suffeliini ♥ Yhteiset muistot kantavat kaipauksen keskellä.

      Poista
  4. ♥ Halaukset! Onneksi kaikki on nyt paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija ♥ Nyt on hyvä näin ja parempaa huomista kohti.

      Poista
  5. No huh huh, olipa pysäyttävä teksti! Hyvää erityisen isänpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Itkien luin tätä, voin vaan kuvitella. <3 Onneksi kaikki kääntyi kuitenkin parempaan päin. Jotenkin oman lapsen jälkeen aloin ymmärtää, että omien vanhempien "ajan rajallisuuden". Välillä kun heillä on jotain terveysongelmaa saan paniikin ja mieleni alkaa kiljua lapsen tavoin, että en halua. En ole millään ajatuksen tasolla valmis luopumaan, eikä toivottavasti vielä ole hetkeen tarviskaan.

    Toipumista isälle ja koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, Sonja. Eräs ystäväni sanoi, että kun hänen äitinsä nukkui pois, hän ymmärsi olevansa seuraavaksi sillä viivalla. Rajallisuuden ymmärtäminen ja terveyden arvostaminen, näitä elämänkokemus meille opettaa. Muistetaan elää tässä ja nyt, ei viimeistä päivää vaan joka päivä ♥

      Poista
  7. Kati <3 Äärimmäisen kauniisti kirjoitettu. Toivon sydämestäni teille kaikille tsemppiä uuden opetteluun ja kiitollisia päiviä vielä paljon lisää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta ♥ Mikään ei ole itsestään selvää. Itse menetin vuosi sitten toimintakykyni selkäkipujen vuoksi ja se opetti ymmärtämään myös kropan rajallisuuden. Uusia päiviä kohti ♥

      Poista
  8. Voi, ihana kirjoitus. Itkuhan tässä tuli. ♥

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall