Rapujuhlat

Kesän alussa sain ilon tehdä juttua ystäväni Teijan mökistä. Tartuimme Teijan kanssa tuumasta toimeen ja ideoimme juttuun vielä rapujuhlakattauksenkin. Aikataulu oli tiukka ja kesän kelit … no vähemmän kesäiset. Mutta meitä onnisti tai jokin hyvän onnen haltija oli matkassamme, sillä kuvauspäivä oli yksi kesän kauneimmista ja lämpimimmistä. Sitä onkin päivitelty jälkeen päin moneen otteeseen.
Taustatiedoksi on kerrottava, että minä en ole koskaan syönyt yhtäkään rapua enkä ole ollut yksissäkään rapujuhlissa. Sovimmekin Teijan kanssa, että minä ehdotan visuaalista puolta ja hän huolehtii siitä, että meillä on oikeat varusteet, siis ravut, tillit, leivät, juomat, astiat jne. Toteutuksesta vastasimme siis yhteistuumin.

Asettelimme ravut kannellisiin lasipurkkeihin ja tilliniput kaveriksi. Siitä tuli todella onnistunut toteutus, vaikka itse sanonkin. Pyöreät rieskanäkkärit ovat raikkaat lisukeleivät.




Punavalkoisten servettien sijaan päädyimme yksivärisiin valkoisiin ja punaisiin, jotka viimeistelimme pihlajanoksilla. Astioina Teemaa ja Taikaa, Essence-viinilasit ja lautasten alla tummanruskeat vesihyasinttitabletit. Nostalgiset punaiset venetsialyhdyt näyttävät niin moderneilta oikeassa ympäristössä.


Valkoisella pöytäliinalla saa aikaa ripauksen ylellisyyttä. Rapujuhliin ei kannata riskeerata sitä arvokkaita perintöliinaa vaan ostaa edulllinen valkoinen lakana pöytäliinaksi, kuten me teimme.


Pääosassa olevat ravut asettelimme näyttävästi kerrosvadille, jonka Teija oli jo meinannut heivata. Alunperin vaaleanpunainen vati saikin kylkeensä mustaa maalia ja avot!
Kattauksesta huokuu ripaus provencen henkeä ja minäkin jäin pohtimaan, pitäisikö uskaltautua maistamaan tuota kehuttua herkkua. No, jäin vielä pohtimaan ja jätin tämän huiman saaliin Teijan perheen ja heidän vieraidensa nautittavaksi. Näihin tunnelmiin on kiva palata näin syksyisen tuntuisena heinäkuun vimppana päivänä.

Tuunailumme tulokset ja juttu kesäisine kuvineen Teijan mökistä ovat luettavissa Terassi-lehden kesän kaksoisnumerosta, joka löytyy vielä lehtihyllystä. Lehdessä myös Vantaan asuntomessujen pihaopas. Teijan omasta blogista Onnen hetkiä paratiisissa voit kurkata hänen postauksen rapujuhlistamme.
Tunnelmallisia rapujuhlia ja tulevaa elokuuta!

16 kommenttia

  1. Näitä kuvia olenkin jo ihastellut Teijan blogissa ja lehden sivuilla. Kaunista ja tämä juhla sopii hyvin tuonne merellisiin maisemiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös sovikin Outi :) Noissa tunnelmissa sitä kelpaa nauttia tarjoiluista ja suvesta!

      Poista
  2. Upean juhlan olette luoneet! Kyllä vaan mulle olisi maistunut (jos joku olisi ravut kuorintut ;)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PauMau! Tuo kuorija meiltä puuttui mutta hyvä ottaa huomioon jatkossa :)

      Poista
  3. Aivan mielettömiä kuvia ja kestit. <3 Näistä tuli aivan jo mieleen omat lempparit Lexingtonin mainokset <3

    Heh yritin liittyä bloggerin lukijaksi (nelkytplus yhteisöllisyyden puitteissa ja muutenkin) niin minähän olen jo ollut sinun ihanan blogin lukija jo aika tovin.

    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän oletkin Tiia :) Ja voi kiitos, onnistuimme kyllä Teijan kanssa järkkäämään kivat kekkerit! Niistä voi lukea myös TS Ruoka-sivustolta :) http://ruoka.ts.fi/jutut/ihania-ideoita-rapujuhlien-kattaukseen/

      Poista
  4. Näiden rapukekkereiden tekeminen oli kyllä hurjan hauskaa puuhaa! Kiitos hyvistä vinkeistä, minusta kattauksesta tuli melkoisen houkutteleva. Päivä oli muutenkin mitä mahtavin. Oli ihana viettää aurinkoista kesäpäivää parhaassa seurassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä oli kivaa ja niin raikasta jälkeä saatiin aikaan! Ja tämän onnistumisen kunniaksi saimme samanlaiset paistepäivät takaisin, kun kuvauspäivänä oli :) Kiitos Teija sulle puitteista, seurasta ja innostavasta päivästä ♥

      Poista
  5. Teijan blogissa jo näitä ihastelin. Tosi upea kattaus, vaikka en rapuja uskallakaan maistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, ja hauska kuulla, etten ole yksin tämän rajoitteeni kanssa ;)

      Poista
  6. On kyllä upea kattaus ja maisemat kohdillaan! :) En ole itsekkään ollut koskaan rapujuhlissa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää kanssasisaria, kivaa :) Meidän rapujuhlamme voisi päättyä köpelösti, jos meille kelpaisi vain näkkäri ja snapsit :D

      Poista
  7. Ihania kuvia! Liityin jäseneksi ja tervetuloa myös 40+blogiyhteisön merkeissä Kristallikimaraan jäseneksi: http://kristallikimara.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mysterious M ♥ Sinun lukijasi jo olenkin enkä pääse yli siitä ihanasta pitsipuserosta, jonka sait juuri valmiiksi. Aivan upea!!! Käykäähän kurkkaamassa tätä ja ihastukaa: http://kristallikimara.blogspot.fi/2015/08/virkattua-ja-valmista.html

      Poista
  8. No nyt on kunnon rapujuhlakuvat. Aivan mielettömän hieno kattaus ja tunnelman aistii hyvin kuvien kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S.H - HOUSEkoti ♥ Toivottavasti onnistuimme inspiroimaan muiden rapujuhlia, vaikka toinen rapurajoitteinen onkin ;)

      Poista

© Kotilaituri
Maira Gall