Jouluisissa tunnelmissa

Joulu on minulle rauhoittumisen aikaa ja erityisesti tänä vuonna joulu tuli juuri oikeaan aikaan.
Takana rankka muutosten syksy ja edessä uusien, kiinnostavien haasteiden vuosi.
Joulusta en turhia stressaa, se tulee aina stressaamattakin. Meille on jo perinteeksi muodostunut pienen perheemme joulu, johon osallistuu meidän oman joukkomme lisäksi äitini.
Tänä vuonna olin töissä aatonaattoiltaan saakka ja äitini tuli avuksi niin siivouksen että lastenkaitsennan merkeissä. Suurin osa ruuista hankittiin valmiina pitopalvelusta ja osa saatiin anopilta ja tädiltä. Isäntä paistoi kinkun ja savusti kalan. Minun osuudekseni jäi kattaminen, kynttilät ja kukat. 



Joulukattaukseni perusta on jo vuosia ollut Ruska-astiasto, jonka äitini on saanut aikoinaan lahjaksi. Vaikka astiat ovat meillä melko minimissä, eikä niitä hamstrata, tämä niin osiltaan kuin käytettävyydeltäänkin täydellinen astiasto kulkee matkassani ja vie ison osan astiakaapin tilasta. Sen tumma väritys ja raskas olemus sopivat kauniisti jouluruoille sekä puun ja pellavan sävyihin.
Vuosia sitten lahjaksi saamani kristallilasit juhlistavat kattauksen. Syksyinen kirppislöytöni, takorautainen 7-haarainen kynttelikkö pääsi valaisemaan pöydän päähän eucalyptuksen oksien vierelle. Alunperin hankin sen tulevalle terassille, mutta sopii todella hyvin joulupöytäänkin. Keittiön tasolle laitoin joulupuumme, käpyjen täyttämän männynoksan Höganäsin savipyttyyn. Taustalla olevat sipulit eivät nekään näytä hullummilta keittiötölkeissä.








Joulupukki jätti lahjat pihakuusen alle. Paketeista paljastui juuri ne toivotuimmat lahjat niin lapsille kuin aikuisillekin. Omista paketeistani löytyi lahjakortti sekä uniikki printtitaulu, äitini ilahtui kulttuurilahjoista, pikkuneiti legolahjoista, kirjoista sekä glitterikoneesta, teini tietokoneen osista, mies uusista olohousuista. Joulunpyhinä levättiin, ulkoiltiin, kässäiltiin, luettiin ja juhlittiin teinin 15vee synttäreitä. Joulu oli taas mitä rentouttavin ja tunnelmallisin vaikka lunta ei maassa ollutkaan. Ensimmäinen joulu uudessa kodissa ♥




Tämä vuosi alkaa olla valmis. Toivon uuden vuoden tuovan tullessaan tasapainoa ja hyvää oloa sekä terveyttä, iloa ja valoa teille kaikille ♥

20 kommenttia

  1. Oikein mukavia vuoden viimeisiä päiviä. :) Jännää nähdä mitä kaikkea uusi vuosi tuo tullessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sulle Nonnu ♥ Iso peukku myös sulle uuteen vuoteen!

      Poista
  2. Täällä kans otettu oikein rennosti ja nukuttu aamuisin pitkään, että hävettää jo sanoa. Tänäänki noustiin neitin kans vasta klo.12.00 maissa.Vieläki byjama päällä ja taidanki suoraan vaihtaa jumppavaatteet ja lähteä jumpalle illalla :) Ihanaa loppu vuotta sinne ja antoisaa uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuulostaa Päivi just hyvältä! Kunnon oleilua ja jumppa päivän päätteeksi - ihanaa! Oikein hyvää loppuvuotta myös ja onnea uuteen vuoteen ♥

      Poista
  3. Ihana tunnelma välittyy kuvista.
    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ♥ Tunnelma oli kohdillaan! Mukavaa loppuvuotta teillekin ♥

      Poista
  4. Teillä on ollut ihana, tunnelmallinen joulu! Ruska-astiasto on ihan täydellinen
    juhlapöytään. Kauniita ovat myös kristallilasit. Olen ihan lääpälläni kristalliin,
    tein aivan hiljattain hyvä lasiostoksia tori.fi:stä.
    Hymyssä suin luin Tonin saamasta lahjasta, myös meidän isi
    sai pukilta uudet verkkahousut :)
    Ihanaa uutta vuotta ystäväni <3 Nähdään heti alkuvuodesta, jookos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin teillä :) Kristallilasit ovat kauniit, mutta niissä pitää olla vähän jotain ekstraa, jotta tykkään. Näissä viehättää modernimpi ilme, mutta tykkään myös kuviollisemmista, kunhan lasien muoto on selkeä. Torista tekee kyllä kivoja löytöjä - peukku sille! Ostaminen ja myyminen on helppoa. Pukki oli kuullut Tonin toiveen ;) Kotilaiturin kotiremppamiehelle kotihousut :D Ihanaa uutta vuotta sinnekin ja totta kai nähdään ♥

      Poista
  5. Hih, olohousuja on ollut enemmänkin ilmassa ;) Meillä perheen pää sai uudet pökät synttärilahjaksi jo marraskuun lopussa. Edelliset olivatkin ajalta ennen minua ja ah, niin ihanasti muotoutuneet - eihän me vielä olla oltukaan kuin 15v yhdessä :) Omista kotihousuistani en viitsi sen enempää tässä edes kertoa...

    Ihana, kaunis, tunnelmallinen joulu teillä! Nyt nenä kohti uusia mielenkiintoisia ensi vuoden tuulia <3 Tämä vuosi sinulla olikin kaikin puolin kovin tapahtumarikas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on olohousujen päivitysaikaa ;D Minä ostin itselleni uudet kotitrikoot, kun tuo meidän blogiystävämme Hanna kerran sanoi, että jos vaate on rikki, se tulee heittää pois tai korjata. Ei pystynyt enää korjaamaan :D Uutta vuotta ja uusia seikkailuja kohti! Tämä vuosi oli kyllä jo varsin vauhdikas!

      Poista
  6. Ensimmäinen joulu uudessa kodissa on ihanaa. Se taitaa olla se joulun paras lahja, Niin minusta tuntui seitsemän vuotta sitten :)
    Kiva ja tunnelmallinen on ollut teillä joulu. Minullakin on noita Ruska-astioita, eivät vaan ole olleet pitkään aikaan käytössä. Niin hienosti sopivat joulutarjoiluun.
    Mukavaa vuoden loppua ja onnea vuodelle 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana joulu, nautimme kovasti ♥
      Ruska-astiasto taitaa olla vähän unohtunut kaappeihin. Kivasti niitä löytää myös kirppiksiltä. Oma astiastoni on varsin täydellinen, kastikekulhoa, kaadinta, teekannua, kahviastiastoa myöten.
      Oikein mukavaa loppuvuotta ja onnea tulevalle vuodelle, Tuula!

      Poista
  7. Oooi vielä eka joulu uudessa kodissa, siinä on jotain niin erityistä! Ja vielä rankan syksyn jälkeen, oi muistan tuon tunteen... Tuntuu sopivan kyllä hyvin kattaukseen tuo sarja! Ja hyviä kuvakulmia muuten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kivoissa fiiliksissä täällä ollaan :) Olen myös välipäivät vapaalla, joten olen saanut nauttia uusista nurkista ihan eri tavalla kuin aiemmin olen ehtinyt. Ja ehtinyt jopa siivoilla vaatehuonetta ;)
      Kiitos Katri kehuistasi ♥

      Poista
  8. Tyylikäs joulupöytä uudessa kodissa, luonto ja läheiset läsnä, siinä kaikki hyvä ja tarpeellinen. Teidän prinsessalla on hieno mekko! Loppuvuoden iloja ja uuden vuoden riemuja toivoo blogisisko :)

    VastaaPoista
  9. Luonto ja läheiset ❤️ My true nature! Prinsessa puki parhaimman päälleen, vielä kun mahtui. Jokainen juhlamekko on rakas ja auta armias kun käyvät pieniksi. Ihanaa uutta vuotta ja uusia seikkailuja blogisisko ❤️

    VastaaPoista
  10. Ihana, rento joulu läheisten kanssa - ja vielä noin kauniissa kodissa. Sinulla on taitoa ja silmää!
    Ruska-astiasto on tuttu nuoruudestani - ja nuo kristallilasit ovat harvinaisen kauniit!
    Oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle ja perheellesi sekä tietenkin Kotilaiturille - on ollut ilo saada tutustua sinuun, Kati <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja ♥ niin kauniita sanoja suuren sydämen ystävältä ♥ Olet todellinen lady ja olen onnellinen, että aikuisiällä sain blogikollegoista ison kasan uusia ystäviä.
      Noista kristalleista vielä ... oli niin yllättävän hauska sattuma, kun uudenvuoden ruokailuun katoin nämä kristallilasit ja vieraamme totesi hänellä olevan näihin sopivat kuohuviinilasit! Ja mikä parasta, saan luultavimmin ostaa ne itselleni :)

      Poista
  11. Kaunista! Rakastan noita Ruska-astioita, olen hiljalleen vuosien mittaan niitä saanut kerättyä. Upeaa alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
  12. Ne on niin kauniit! Kiva kuulla, että sinäkin olet niihin hurahtanut :) Onnea metsästykseen ja upeaa uutta vuotta myös sinne ♥

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall