Terassimme kaipasi kovasti jotain tunnelmavaloa paljun viereiselle seinälle, lyhtyjen ja kynttilöiden lisäksi. Tykästyin jo viime vuonna Kukkala-blogin Sannan ideoimaan tunnelmavaloon, joka tehtiin hopealangasta, lasikuvusta ja patterivaloista. Näistä se oma ajatus sitten lähti. Rakastan hopealankaa, joka kestää kauniina koko talven. Kasvi hohtaa kauniisti valoa ja parhaimmillaan runsaana ryhmänä.
Rauhoittumiseen ja arjesta irroittautumiseen suunniteltu terassimme kaipasi ripauksen hohtoa.
Niinpä tartuin tuumasta toimeen ja tilasin isännältä terassin aitalaudasta tehdyn kukkalaatikon. Laatikko käsiteltiin aidan kanssa saman väriseksi, mustaksi Tikkurilan Piki-kuullotteella. Laatikko kiinnitettiin ruuveilla. Laatikko on mitoitettu 10-12 cm ruukun halkaisijaltaan oleville kasveille. En siis istuttanut kasveja vaan asettelin ne ruukuissa laatikkoon. Taivutin hopealankojen päälle rautalangassa olevaa ledvalosarjaa. Käyttämäni ledvalot ovat patterikäyttöiset versiot, joissa on hopeanvärinen metallilanka. Koristevalojen värillä ja lamppujen koolla voi vaikuttaa tunnelmavalon kirkkauteen.
Ehkä patterivalot eivät ole pitkäikäisimmät, eikä niitä suositella ulkokäyttöön. Aion vaihtaa tähän sähköpistokkeella varustetut ja ulkokäyttöön tarkoitetut valot, joihin laitetaan kellokytkin. Näin kaunis valo näkyy sisällekin ja tuo kivasti talvitunnelmaa terassin tummaan värimaailmaan.
Illan tullen tunnelmavalo pääsee oikeuksiinsa hehkumalla hopeaa ja kylpypaljun lämpöiset höyryt lisäävät kuvassa valon voimakkuutta. Olen kyllä iloinen tästä ideasta. Kesällä sitten vaikka yrttejä tai mansikoita laatikkoon. Mitä pidätte toteutuksesta?
I made winter themed decoration light on our terrace. Some grey plants, lights and one black wooden box, made of fence board. Nice and simple I say and suits on our dark coloured terrace.
Selma-kylpytakki ja -pyyhe, Finlayson | Taljat Rintalan Tila | Lumituikut Tarja Ritari Design | Lyhty Kotilaituri
On kyllä ihanan tunnelmallinen, että jo kelpaa kylpeä ja nauttia noista valaistuksista! Hieno yhdistelmä ja tuli heti fiilis, että niitä hopelankoja on hankittava!!:)
VastaaPoistaHopealankoja vaan hamstraamaan, vielä kun niitä saa :) Olen itsekin tyytyväinen tunnelmaan ♥
PoistaOnpas tunnelmallista! Aivan ihanaa :) onnistunut ja taidan haluta hopealankoja lisää..
VastaaPoistaHopealanka on niin hienon värinen ja kiva kasvi!
PoistaHieno terassi ja upeat kuvat (kahden ekan kuvan pokehit erityisesti)!!
VastaaPoistaKiitos Celai C ♥ Tuiketta ja hohtoa arkeen :)
Poista... siis Celia C :)
PoistaOn kauniit! <3 Kuvista puhumattakaan! Ja hauskat kylpijät myös :)
VastaaPoistaKiitos Teija, kylpijät hassuttelevat heti, kun kaivaa kameran esille :)
PoistaIhanat! Ja voi kun kiva tuo palju.. Ihanaa irrottautumista tosiaan!! Omasta puuttuu edelleen se kansi eikä uskalleta laskea vettä!:D älytöntä..!
VastaaPoistaKiitos Katri ♥ Meidän paljun kansi on tehty läpinäkyvästä kennolevystä.
PoistaHopsan vaan kansikaupoille, että pääsette nauttimaan!
Laitoimme remontin myötä maalämmön taloon ja kytkimme sen myös paljun lämmitystavaksi, joten kylpemään pääsee vaikka joka ilta :)
Aivan ihana tunnelmavalaistus. Toimii!
VastaaPoistaIhanaa loppuviikkoa sinne kauneuden keskelle <3
Talvella tarvitaan tunnelmaa. Kiitos Outi ja ihanaa viikonloppua ♥
PoistaValoasetelma näyttää upealta tummaa seinää vasten.
VastaaPoistaKiitos Paleredrose! Tumma seinä kaipaa ripauksen valoa, mutta tykkään kovasti vähän mystisestä tunnelmasta.
PoistaSiis aivan mieletön rentoutumiskeidas! Ja nuo valot tulee upeasti esiin tummasta seinästä :)
VastaaPoistaMeidän "kesämökkimme" ja rentoutumispaikka, jota on kiva sisustaa kauden mukaan :)
PoistaKauniit valot ja tunnelmalliset kuvat!
VastaaPoistaKiitos Unelmoiden, talvessa on oma taikansa ja valolla ihan erityinen rooli tunnelman luojana ♥
Poista❤
VastaaPoista♥ Kiitos anonyymi :)
PoistaIhanan näköinen paikka ja tuolla kyllä rentoutuu jos missään :) Kivat valotki.
VastaaPoista