Taulut seinille



Kotimme sisustus alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Seinät ovat huutaneet tyhjyyttä, eikä sopivia tauluja ole meinannut löytyä. Haussa on ollut kuva, joka kolahtaa tai sanat, jotka ovat yhtä aikaa visuaaliset että osuvat. Olen muutamaan otteeseen pyörähtänyt Desenion sivuilla, mutta koskaan ei ole ollut muka aikaa viivähtää ajatuksella. Sinisen ja vihreän sävyt ovat hiipineet meille jo seinävärinä, tyynyinä, lasipulloissa ja maljakoissa. Ihastuinkin hurjasti tuohon Cotton plant blue -julisteeseen sen nähtyäni. Akvarellimainen jälki ja mikä utuisuus. Tammiset, ohuet kehykset löytyvät myös Desenion valikoimista.


Afroartin Spot-tyynynpäällisiin on tullut uusi savunsininen väri ja sellainen päätyi kauppani valikoimista omaankin kotiin. Jännä, miten antisininen olen ollut aina, eikä kodeissani muuta sinistä ole ollut kuin farkut jalassa.



Entä ne sanat sitten, jotka valitsin? No "Yoga girlinä" tunnetun Rachel Bråthenin pitkä sitaatti printtinä nimeltä Balance. Kaunis fontti ja tekstin asettelu, viisas muttei kliseinen sanoma, joka alkaa sanoilla: "Balance is the key. In everything you do." Ehkä tulevan viikonlopun SaunaYoga-kurssi innoitti valintaani, ehkä hektinen elämänvaihe, ehkä sisäinen ääni. Yhtä kaikki, olen tyytyväinen valintoihin ja ne sopivat meille.

Kutkuttamaan jäivät ainakin Dandelion ja Dreamcatcher -julisteet. Sivustolla surffaillessa eteen tulee valinnanvaikeus, mutta onneksi inspiraatiota ja asetteluideoita voi etsiä tauluseinäkokonaisuuksia esittelevästä osiosta. Vaihtoehtoisesti voit ostaa kuvan kokonaisuuden tai poimia ideoita oman tauluseinän kokoamiseen.

VINKKI: Printtijulisteet ovat loistava lahja valmistuvalle, rippilapselle tai teinille synttäriksi! Omalle kummilapselle ainakin päätyy printti pakettiin elokuussa ♥

I have found few nice prints at home from Desenio. Cotton plant in blue shades and text print called Balance. Also blue colour has moved to our home.

Kati

* Blogiyhteistyö Desenio

11 kommenttia

  1. Mä kans postaiöun näistä just eilen. Ihanaa kun julisteilla saa niin kätevästi ja edullisesti uudistettua sisustusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käynkin kurkkimassa sun postausta :) Mulla on jäänyt blogien lukeminen niin retuperälle :( Julisteilla saa tosi kivoja asetelmia ja kokonaisuuksia.

      Poista
  2. Ihanat julisteet valitsit tauluiksi. Tykkään kovasti teidän sisustusväreistä, ihanaa kun ei ole vain valkoista.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi :) Tuo puuvillajulle on mielestäni niin kaunis! Tykkään, että sisustuksessa pitää olla väriä, kuoseja, erilaisia materiaaleja, pintoja ja lämpöä, jotain persoonallista ja omannäköistä. Aurinkoista viikkoa myös!

      Poista
  3. Kauniit julisteet ja nuo kehykset on ihanat. Täytyykin poiketa sivuilla oikein ajalla, jospa löytyisi jokin uusi taulu meille. (Esikoinen omisi hankkimani tailun omaan huoneeseensa.)
    Ja, oi miten ihana tyyny. Tuon ottaisin kyllä meille, vaikka ähky sinistä kohtaan onkin edelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehykset ovat kauniit, tykkään tuosta keveästä näöstä ja suorista linjoista. Omissani on pleksi, vaihtoehtona löytyy myös lasi. Tyyny on yksi Afroartin suosikkimalleistani. Sitä löytyy myös keltaisena ja harmaana. Kohta löytyvät myös verkkokaupasta :)

      Poista
  4. Kauniit kehykset ja hyvät julisteet olet valinnut seinälle! Löysin juuri pari jo syksyllä ostettua julistetta, jotka kohta ovat minun seinälläni....
    Aurinkoa päivääsi Kati :)

    VastaaPoista
  5. Eikös Marjo! Valikoima on niin laaja, että sieltä kyllä löytyy ja mikä parasta, juuri kuvia, joista itse tykkään erityisesti. Aurinkoa päivääsi myös :)

    VastaaPoista
  6. Kauniit valinnat! Tuossa sitaattiprintissä on selvästi mukana taas uuden polunalun tunnelmaa ♥ Mielenkiintoista kurssia! Tulen mielelläni testijoogaajaksi jos tarvitset viikonlopun jälkeen koekaniinia opeille ;)

    VastaaPoista
  7. Totta turiset, Anu ♥ Uutta polkua ja olet enemmän kuin tervetullut testijoogaan, jos minusta kelpo vetäjä kuoriutuisi ;) Vain sauna puuttuu vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jiihaa, kiva - aina valmiina! Luulen, että just nyt ihan terassi hoitaa saman asian kuin saunakin ;)

      Poista

© Kotilaituri
Maira Gall