Tallinnassa

Yksi rakkaimmista matkakohteistani on Tallinna! Miten se voikaan olla kaikessa rosoisuudessaan niin kiehtova ja kaunis. Tallinnan vanha kaupunki henkii moderniutta ja elämää. Rakennuksista voi aistia historian ja tarinat, joita niillä on kerrottavanaan. Olen useasti todennut, että Tallinna on kaupunki, jossa minulla on hyvä olla ja hengittää enkä kyllästy siihen koskaan. Olimmekin viikonloppuna miehen kanssa kahdestaan Tallinnassa. Miten pitkällä kevät jo olikaan verrattuna muutamien viikkojen takaiseen kässäkerholaisten kanssa tehtyyn matkaan. Tällä kertaa matkallamme oli uusia kohteita vakiokohteiden lisäksi. Tavallisesti piipahdamme Tallinnassa päiväreissulla, mutta tällä kertaa meille mahdollistui kahden päivän matka rentoutumisineen (kiitos äidin <3) 
Ja varoituksen sananen jo alkuun, tämä postaus on pitkä.




 
Mikäli mielit vierailla seuraavissa kohteissa yhden matkan aikana, on hyvä ajoittaa vierailu ainakin yhteen arkipäivään tai sitten pe-la. Näin suosikkikohteissani ehtii käydä rauhassa yhden reissun aikana.

Käsityöihmisenä matkani suuntaa melkein aina Karnaluksiin, käsityöihmisen taivaaseen, jossa on lankoja, kankaita, käsityötarvikkeita, vetoketjuja, nappeja, korutarvikkeita - siis kaikkea kässäilyyn. Karnaluks sijaitsee 10 min automatkan päässä satamasta. Karnaluks on avoinna arkisin 9-17 ja la 9-15  Karnaluksiin suuntaavaan on hyvä muistaa, että maksuvälineenä käy vain käteinen. Tällä kertaa Karnaluks jäi väliin, sillä lähdimme Helsingistä 11:30 laivalla joka on klo 14 Tallinnassa. Mikäli mielii Karnaluksiin, pitää sinne suunnata suoraan ja silti aikaa jää niukalti. Lauantaina laivasta ulosajavia rekka- ja henkilöautoja oli runsaasti ja aikaa tuhraantui satama-alueella vielä puolisen tuntia. Jos haluat hyödyntää koko la-päivän, kannattaa valita laivayhtiö, joka lähtee jo aamulla.

Me suuntasimmekin suositulle Kalamajan alueelle, jossa sijaitsee Telliskivi Loomelinnak mm. kehuttu ravintola F-Hoone, kirpputori ja designkortteli. Telliskiven kirpputori on käymisen arvoinen kohde. Se on avoinna lauantaisin 10-15. Se sijaitsee Telliskivi 60 A osoitteessa, teollisuusrakennuksen takapihalla. Meillä sattui sateinen hetki päivästä, ja kun pääsimme perille vasta 14:45 maissa, suurin osa myyjistä oli jo lähteneet tai keräämässä tuotteitaan pois. Kuvakin jäi niin suhruiseksi ettei siitä mitään selvää saanut. Tänne suuntaan kyllä kesälomareissulla uudestaan ja ajan kanssa. Torin myyjät ovat paikallisia, jotka myyvät joko itsetekemiään mehuja, hilloja ym. ja aidosti vanhaa tavaraa. Ei siis mitään markkinakoju-meininkiä.
Designkortteli sijaitsee vanhassa teollisuusrakennuksessa (kuten moni muukin alueella toimiva liike) ja siinä toimii useita kiinnostavia liikkeitä, mm. pieni ihana lankapuoti, etnisiä sisustustuotteita ja koruja myyvä liike, sisustusliike HomeArt sekä tallinnalaista designia kuten koruja, laukkuja, vaatteita, paperituotteita. Kohtuuhintaisia paikkoja ja idylliset kahvilat kupeessa. Mikäli matkaat satamasta kävellen, varaa aikaa puolisen tuntia ja jalkaan hyvät kengät. Matkan varrella voi ihailla uusia ja pieteetillä saneerattuja taloja sekä vanhaa koskematonta arkkitehtuuria. Taksilla on helppo mennä toiseen suuntaan ja kävellä vaikka takaisin. Julkisilla pääsee myös ihan viereen, Koplin pysäkiltä on matkaa noin 200 m.

HomeArt myy sekä uutta että vanhaa sisustukseen. Liike viehätti minua todella, sillä sen ideologia ja värimaailma ovat kuten Kotilaiturilla (ainoastaan HomeArtissa ei myydä lankoja). Hauskaa oli bongata heidän hyllyiltään myös ihan samoja tuotteita. Liikkeellä on myös oma kahvila.  Kuvat lainattu HomeArtin sivuilta.




Kalamajan alueelta suunnistimme Tekser nimiseen kangaskauppaan, joka sijaitsee noin 8 km päässä satamasta. Virolainen pellava on maailmankuulua ja tämä kauppa on yhden Viron isoimman valmistajan myymälä. Myymälä jää vähän isojen hallirakennusten katveeseen ja näyttää pieneltä, mutta usko vaan osoitetta. Sisällä sinua odottaa hyllytolkulla ihania pellavia niin sisustukseen kuin vaatteisiin.
Matkaani tarttui pehmeää, pestyä pellavaa pöytäliinan verran, mustaraidallista pellavaa peflettejä varten, vaaleanpunaista rouheaa pellavaa pikkuneitini leikkimökin tyynyihin sekä vaaleanharmaata vohvelipellavaa käsipyyhkeisiin. Tekser sijaitsee osoitteessa Kadaka tee 46/3 ja on avoinna ma-pe 10-18 ja la 10-17.


Seuraavaksi suunnistimme hotelliimme, joka oli toistamiseen Baltic Hotel Vana Wiru ihan vanhan kaupungin sydämessä, muurin varrella, osoitteessa Viru 11.  Hyvän sijainnin lisäksi meitä viehättää hotellin hieronta-tarjonta. Monessa hierontaankin erikoistuneessa hotellissa vaihtoehtoja on erittäin rajoitetusti. Vana Wiru-hotellin vaihtoehdoissa on mistä valita, klassisesta hieronnasta erilaisempiin ja eri pituisiin vaihtoehtoihin. Mieheni valitsi 90 min klassisen hieronnan ja minä Hawaiy-hieronnan nmeltän Lomi-Lomi Nui. Tämän hieronnan sanotaan avaavan tien geneettiseen muistiin, lievittävän stressiä, harmonisoivan aineenvaihduntaa ja vahvistavan vastustuskykyä. Lisäksi se helpottaa kipua ja jäykkyyttä, palauttaa voimia, iloa ja luottamusta ja kyvyn elää täyttä elämää. Voin sanoa, että kokemus oli aivan upea ja olo mitä virkistynein, kunhan muistaa juoda ennen ja jälkeen pitkän hierontahoidon. Vana Virun hierontapalveluista vastaa Restplanet.

Varaukset onnistuvat vaivattomasti netin kautta, ja saat vahvistuksen vielä samana päivänä sähköpostiisi. Suosittelen! Hotellin yhteydessä toimii pubi, josta saa myös ruoka-annoksia ja joka toimii remontin ajan aamupalatilana. Remontista ei ainakaan meille ollut mitään haittaa. Plussaa autoileville on hotellin oma pieni parkkipaikka, jossa pysäköinti maksaa 11 eur/vrk. Kaikissa vanhan kaupungin hotelleissa tätä mahdollisuutta ei ole tai se on rajallinen.


 
Loppupäiväksi suuntasimme vanhaan kaupunkiin. Siellä oli käynnissä vanhan ajan markkinat, jolloin kadut olivat täynnä myyntikojuja. Pääasiassa virolaista käsityötä, pellavaa, koruja, puutöitä, vaatetta. Oma suosikkikojuni oli Eviteh nimisen yrityksen, joka myy käsintehtyjä saippuoita. Ostin heidän narusaippua keväällä ja se on ihan ehdoton. Juttelin omistajan kanssa ja viimeistään syksyllä kyseisiä saippuoita löytyy myös Kotilaiturin hyllystä! Saippuavalikoimissa on mm. suola-, santeli-, rosmariini- ja kehäkukkasaippuoita ripustus-narulla ja palana. Pyöreä narusaippua on kaunis ja käytännöllinen. Saippuat valmistetaan käsin ja niiden valmistuksessa käytetään luonnonöljyjä ja ainesosia. Parasta oli kuulla historiaa valittujen aineiden vaikutuksista. Näistä lisää kun tuotteet ovat valikoimissa.


 
Kaupunki oli täynnä ihmisiä ja sen ennakoiden olimme varanneet pöydän jo kantapaikaksi muodostuneesta Von Krahli Aed-nimisestä ravintolasta, joka sijaitsee osoitteessa Rataskaevu 8. Suosittelen pöydän varaamista sähköpostilla. Ravintolan ruokalista on rajallinen, mutta sitäkin parempi. Aitoja makuja, runsaasti myös kasvisvaihtoehtoja ja edullinen. Omia suosikkejani ovat kurpitsakeitto avec talon leipä, tuoresalaatti ilmakuivatulla kinkulla, päivän kala kurpitsarisotolla tai naudan file porkkana soseen ja haudutettujen punajuurten kera sekä suklaakakku. Italialainen luomuvalkoviini Gatoratto sopi erittäin hyvin sekä kalan että lihan kaveriksi. Ravintolassa on kolme kerrosta ja sen ollessa täynnä, päädyin kuvailemaan upeaa kattoa ja seiniä.




 Lisää vinkkejä Tallinnassa autoileville, lomailijoille sekä shoppailijoille tulee lähipäivinä. Pilvistä, mutta helteistä torstaita!



3 kommenttia

  1. Loistavia vinkkejä, jotka täytyy laittaa korvan taakse. Onneksi ne pysyvät myös täällä blogissasi tallessa, vaikka karkaisivat sieltä korvan takaa... ;) Eikä ollut yhtään liian pitkä postaus. Olisin voinut lukea enemmänkin - onneksi lisää vinkkejä on tulossakin. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kiva että tykkäät! Vinkkejä on itsekin kiva saada johonkin uuteen paikkaan mennessä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos näistä Tallinna-vinkeistä! Mulla on ollut hinku parina kesänä Viron suuntaan, mutta olemme kuitenkin päättäneet mennä Tukholmaan. Kuten tänäkin kesänä, mutta jos loppukesästä vaikka ehtisi vielä Tallinan matkallekin!

    VastaaPoista

© Kotilaituri
Maira Gall