Zoolandiassa

Kesäinen lomalauantai tuli vietetyä myös Zoolandiassa. Teini kävi siellä kaverin perheen kanssa ja seuraavana päivänä he suunnistivat vielä Särkänniemeen. Me vietimme samaisen päivän pikku-neidin kanssa Zoolandiassa. Emme ole moneen vuoteen siellä käyneetkään.

Aiemmasta poiketen eläimiä oli vähemmän, toki ihan riittämiin pikkuneidin ihailtavaksi. Vekottimia ja venkuttimia oli sitten niitä vanhempia tuttuja mutta myös alue uusia. Laitteet ovat sellaisia pikkuihmisten kokoisia, mutta myös vanhemmallekin lapsille riittää iloa. Osa laitteista on vanhempia, mutta se ei lasten riemua vähennä. Iloa ja tekemistä riitti, ja monesti ne yksinkertaisimmat keinut, kiikut ja hyppyjutut ovat kivoimpia.
Aika kului hyvin myös meiltä aikuisilta, välillä käytiin syömässä lounasta ja taas jaksettiin jatkaa. Tavalliset kotieläimet ovat monelle nykylapselle jo harvinaisia ja on todella mukavaa, että niitä Zoolandiasta löytyy.






 Isän kanssa kieputtimessa. Äiti ei pystynyt kyllä menemään.


 Tramboliinilla pomppiminen on huippukivaa, varsinkin valjaat päällä, kun pienikin onnistuu tekemään voltin.


Välillä viilennyttiin vesikupolissa kiipeillen.



Zoolandiassa on myös mahdollisuus yöpyä camping-alueella asuntoautolla, -vaunulla tai teltalla lyhyen matkan päässä Turusta. Makasiinisalissa voi viettää isompiakin juhlia ja mikä olisikaan kivoin paikka viettää lastensynttäreitä. Paikan uutuus Kammokuja jäi meiltä kokematta - liian pelottava Ellalle. Teini kävi testaamassa ja antoi arvosanansa ja palautteen tekijöille: pelottava ja sairaan hieno! Käykää ken uskaltaa :)

Todella kivoja kesäkohteita löytyy siis omalta kotinurkalta. Mikä on ollut teidän perheen ja lasten suosikkikohde tänä kesänä? Meillä tykättiin Zoolandiasta ja retkestä, josta kerron muutaman päivän päästä. Viikonloppuna on vuorossa synttärimatka Tallinnaan ja öitä lasketaan jo malttamattomina.

Lomatunnelmia lomalaisille ja työniloa auringon saattelemana meille töihinpalanneille!

10 kommenttia

  1. Zoolandia on meidänkin pojun suosikkikohde! Siellä riittää katseltavaa ja tekemistä koko päiväksi. Mukava kuulla, että uutuuksiakin on tullut, Kammokuja kuulostaa ihanan kamalalta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivan kokoinen paikka ja mahdollisuus nauttia myös omia eväitä, on ehdoton extra!
      Kammokujalle siis :)

      Poista
  2. Kuulostaapa kivalta paikalta ja näyttää myös. Tuonon tramppikseen valjaissa voisin mennä itsekin :)

    VastaaPoista
  3. Teillä kuulostaa olleen ihana päivä! Meidänkin on pitänyt mennä usein käymään Zoolandiassa, mut en ole vielä ehtinyt. Olin tänään teidän naapurissa kylässä :) Sanna kertoi et asut siinä :) Siellä tulee aika usein kyläiltyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa visiteerata. Ja onpa hauska yhteensattuma, siinä Sannan naapurissa asustellaan :)

      Poista
  4. Kiitos tästä esittelystä! Nuorimmainen kävi Zoolandiassa keväällä hoitopaikan kanssa ja oli toki viihtynyt. Aikuisten mielestä ehkä liian vähän eläimiä? Mutta pääasia että lapset viihtyy! :)

    Ja hei, tuun tervehtii kirppiksellä sitten vaikken ehdikään myymään :) Pitää olla kuudelta jo muualla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläimiä on tosiaan vähemmän. Kiva että pääset kuitenkin tapahtumaan käymään. Tervetuloa!

      Poista
  5. Kiva esittely ja en ollut kuullutkaan tästä paikasta. Kiva blogi muutenkin ♥♥♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kohde koko perheelle ja erityisesti pienemmille :) Kiitos, kiva kuulla että pidät blogistani <3

      Poista

© Kotilaituri
Maira Gall